torstai 23. kesäkuuta 2011

Saksan ja Sveitsin ydinvoimapäätös



Saksa ja Sveitsi tekivät hiljattain päätökset, joissa kummatkin maat ryhtyvät alasajamaan ydinvoimaloitaan. Vihreä liike ja monet ympäristöjärjestöt iloitsivat, mutta monet, allekirjoittanut mukaan lukien, olivat heti hyvin huolestuneita päätösten ympäristövaikutuksista.  Ei mennyt aikaakaan, kun Saksa ilmoitti lisääväänsä fossiilisten polttoaineiden tuotantokapasiteettiaan maakaasuun ja kivihiilen osalta. Sittemmin monet vihreät piirit kiiruhtivat vakuuttelemaan, ettei tämä ole ongelma, sillä EU:n päästökauppamekanismi estää kasvihuonepäästöjen kasvun – jostain muualta pitää siis vähentää ja lisätä uusiutuvien osuutta. Tilanne ei ole kuitenkaan laisinkaan näin yksinkertainen ja ongelmaton, ei edes vaikka unohtaisimme päästökaupan porsaanreiät.

On empiirisesti havaittu todeksi, että maat, joissa ydinvoimaan suhtaudutaan kielteisimmin, ovat myös lähes poikkeuksetta suurimpia fossiilisten polttoaineiden käyttäjiä energiantuotannossa sekä usein myös nojaavat voimakkaasti tuontienergiaan. Saksa on hyvä esimerkki tällaisesta maasta: voimakkaasta vihreästä liikkeestä huolimatta Saksa tuottaa huomattavan suuren osan energiantarpeestaan joko kotimaisilla tai tuoduilla hyvin saastuttavilla fossiilisilla energiantuotantomuodoilla, erityisesti kivihiilellä. Näiden energiantuotantomuotojen ongelmat eivät rajoitu vain kasvihuonepäästöihin, vaan niiden tuottamat pienhiukkaset aiheuttavat jokaista kilowattituntia kohti huomattavasti enemmän ihmiskuolemia ja sairastumisia kuin ydinvoima edes Tsernobylin räjähdysvuonna 1986 puhumattakaan muista ympäristötuhoista. Nyt maat, jotka kieltävät ydinvoiman kuten ympäristöliike vaatii, nojaavat vielä haitallisempaan energiantuotantoon. Herää kysymys, miksi ympäristöliike vaatii kovaan ääneen ydinvoiman kieltämistä, muttei juurikaan esim. hiilivoiman, joka on huomattavasti ympäristölle haitallisempi.

Mutta hoitaako päästökauppa nykyisen tilanteen kuntoon? Eikö Saksan päätös kieltää ydinvoima ole askel parempaan, kun päästöjen osuus ei voi kasvaa, jolloin uusiutuvan energian tai energiansäästön olisi pakko kasvaa? Käytännössä asiat eivät kuitenkaan mene näin ruusuisesti. Maat voivat ulkoistaa fossiilisen energian tuotannon EU:n ulkopuolelle – kuten Saksa venäläiseen maakaasuun. Lisäksi jokainen ydinvoimaa rajoittava päätös nostaa päästöoikeuksien hintaa rajoittaessaan fossiilisen energian vaihtoehtoja. Ilman vuotoa ulkomaille EU voisi päästökaupallaan pitää tällä tavalla kasvihuonepäästönsä nykyisellään, mutta entäs niiden vähentäminen? Jos päästöoikeuksien hinta on taivaissa, voi niiden vähentäminen olla poliittisesti hyvin vaikeaa – varsinkin mikäli potentiaalisista vaihtoehdoista ei ole mitään tietoa. Päästöoikeusmekanismi perustuu ajatukseen, että päästöoikeuksista käydään jatkuvasti kauppaa ja kilpaillaan näin päästöjen vähentämisellä, mikä on ajatuksena erinomainen. Se kuitenkin vaatii toimiakseen toimivat markkinat päästöoikeuksista. Mikäli näitä markkinoita ei synny, koko prosessi jää raakileeksi. Näiden markkinoiden toimimattomuus on ollut ongelma jo nyt. Entäs ajatus energiayrityksestä, joka omistaa päästöoikeuksia omiin tarpeisiinsa maassa, jossa ydinvoima on kielletty. Kun valtio haluaisi vähentää päästöjä, se pyrkii ostamaan päästöoikeuksia pois markkinoilta. Kysymys: haluaako tämä yritys myydä omia päästöoikeuksiaan markkinahinnalla pois, jos se tietää, että tulevaisuudessa uusia päästöoikeuksia voi olla mahdoton saada ja ainut keino paikata tilanne olisi korvata fossiilienergian tuotantolaitokset jollain korvaavalla energiamuodolla? Tässä vaiheessa moni varmaan vastaisi, että yritys voi korvata fossiiliset voimalansa uusiutuvalla energialla, mutta voiko? Suurin osa energiantarpeesta on ns. perusvoimaa, jonka tuotanto täytyy olla a. tasaista ja b. tarvittaessa säädeltävissä. Nämä kriteerit täyttävät uusiutuvista vain vesivoima, biomassa ja hyvin saastuttava turve. Vesivoiman kapasiteetin lisäys taas ei ole enää juuri mahdollista ja biomassankin vain tietyssä määrin, sillä se vaatii toimiakseen infrastruktuurin, joka kerää biomassaa (sikäli kun kasviperäiset polttoaineet on todettu ympäristölle haitallisiksi). Tämä tilanne jättää kyseiselle yritykselle vain kaksi vaihtoehtoa: olla kokonaan myymättä päästöoikeuksiaan tai myydä ne ja vähentää tuotantoaan. Tämä skenaario, mikäli ydinvoimaa lähdetään laajemmin kieltämään, vaikuttaa todennäköisimmältä seuraavan 50 vuoden aikana, jolloin tuskin vielä mullistavia energiantuotantomuotoja (esim. fuusio) saadaan toimivaksi.

Edellisestä esimerkistä huomaamme, että päätös kieltää ydinvoiman tuottaminen itse asiassa heikentää merkittävästi mahdollisuuksia vähentää kasvihuonepäästöjä. Se pakottaa nojaamaan enemmän energian kulutuksen vähentämiseen, mikä on se kalliimpi tapa. Uusiutuvan energian tukemin on yksi ratkaisu, mutta se ei teknisistä syistä johtuen (selitetty yllä) pysty korvaamaan merkittävintä osaa energiantarpeesta. Saksan ydinvoimapäätös oli ensisijaisesti sisäpoliittinen ja toteutettavissa siksi, että Saksa pystyy vielä siirtämään energiantuotantoaan saastuttavampaan suuntaan. Jos näin ei olisi ollut, epäilenpä että kyseinen päätös olisi jäänyt tekemättä. Voihan toki olla, että Saksa vielä pyörtää päätöksensä, kuten Ruotsi jo aiemmin. Entä miksi ympäristöliike keskittyy nimenomaan ydinvoiman eikä fossiilisen energian vastustamiseen? Luulen, että syy on historiallinen. Ympäristöliike syntyi pitkälti vastustamaan ydinvoimaa aikana, jolloin ilmastonmuutoksesta ei oltu vielä kuultu. Sittemmin tilanne on muuttunut, mutta ympäristöliikkeen on ollut vaikea sopeuttaa tavoitteitaan uuteen tilanteeseen, joka on voimakkaasti ristiriidassa sen perimmäisen agendan kanssa. Toisaalta yhtä vaikeaa olisi varmasti vaikka sosiaalidemokraattisella liikkeellä luopua ay-kytkennästä tai Keskustalla maataloustuista.