1. Valtion roolista
Valtion perimmäinen tehtävä on maksimoida kansalaistensa onnellisuus pitkällä aikavälillä. Parhaiten tämä mielestäni onnistuu pitämällä huolta hyvinvoinnista ja tasa-arvosta, sekä kestävästä taloudenpidosta, jolla edelliset voidaan rahoittaa. Uskon, että myös tasa-arvo luo onnellisuutta, sillä sen lisäksi että se vähentää monia sosiaalisia ongelmia, se myös tiivistää yhteiskuntaa ja luo yhteishenkeä. Kansan, jossa kaikki voivat hyvin on paljon helpompi vetää yhtä köyttä kuin kansan, jossa tuloerot ovat suuret. Lisäksi uskon, että rikkaidenkin on helpompi nauttia varallisuudestaan, kun he voivat tietää, ettei muillakaan mene erityisen huonosti. Ainaksin itseäni häiritsisi katsella luksusasunnon ikkunasta kadulla kerjääviä resuisia lapsia ja vanhuksia.
Moraaliselta kannalta valtion "laillistettu väkivalta", eli julkisen vallan harjoittaminen on perusteltua yhteiskuntasopimuksen kautta. Yhteiskuntasopimuksella olemme kaikki luovuttaneet osan suvereniteetistämme valtiolle saadaksemme vastapalvelukseksi turvallisuutta ja niitä skaalaetuja, joita keskitetty päätöksenteko tuo. Yhteiskuntasopimuksen käytännön toimeenpanosta päättää demokraattisesti valittu parlamentti, eli Suomessa eduskunta.
Valtion tehtävänä on määrittää yhteiskunnalle sellaiset säännöt, joiden puitteissa kaikki voivat toimia kuten parhaaksi katsovat aiheuttamatta muille harmia. Kansalaisaktivismi on tärkeää, muttei yhteiskuntaa saa rakentaa sen varaan. Kansalaisaktivismin tehtävä on tuoda esille niitä epäkohtia, joihin valtio tai kansaiväliset instituutiot eivät ole vielä ehtineet tai kyenneet puuttua. On kestämätöntä ajatella, että jonkin ongelman, kuten ilmastonmuutoksen, ratkaisu pitäisi jättää kansalaisaktivismin varaan. Vain harvoilla ihmisillä on resursseja ottaa selvää kaikista maailman ongelmista ja toimia aktiivisesti niiden poistamiseksi omassa elämässään. Lisäksi siihen liittyy aina perustava dilemma: "Jos kukaan muukaan ei, niin miksi minä?" Täten katson, että valtion on luotava sellaiset hallintamekanismit, joiden puitteissa kansalaisten ei tarvitse käyttäytymisellään vaikuttaa näiden ongelmien ratkaisuun. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. kehittynyttä ympäristöverotusta, jonka ansiosta ihmisten ei tarvitsi jatkuvasti pohtia jokapäiväisen kulutuksensa ympäristövaikutuksia.
2. Utilitarismi, tasa-arvo ja ideologia
Olen utilitaristi, eli ideologisissa kysymyksissä yleensä kannatan vaihtoehtoja, joissa yhteinen hyöty on suurin. Mielestäni mm. tasa-arvoa ei tule tavoitella niin, että heikennetään hyvässä tilanteessa olevien asemaa huonossa jamassa olevien tasolle, niin että kokonaishyöty alenee. Tästä syystä vastustan mm. yleistä kansalaispalvelusta, vaikka se tasa-arvoinen olisikin. Yhteistä hyötyä ei kuitenkaan tule tavoitella erityisesti heikentämällä tasa-arvoa, eli sortamalla yhtä, jotta muut hyötyisivät. Paras tilanne on aina se, jossa sekä yleinen hyöty, että tasa-arvo lisääntyvät.
Ideologioiden merkitys yleisten kehityskulkujen ja ajattelumallien yksinkertaistaminen, eikä niiden tulisi koskaan olla ehdottomia totuuksia. Mielestäni on typerää sitoutua tiettyyn ideologiaan niin tiukasti, että yleinen etu kärsii. Ideologioiden kannattaminen ja niistä keskusteleminen on suotavaa, sillä ne tekevät monimutkaisten asioiden käsittelystä helpompaa, muttei kenenkään tulisi sokaistua mihinkään ideologiaan niin tiukasti, ettei näe metsää puilta. Siksi olenkin ensisijaisesti realisti, en idealisti. Idealistisiakin päämääriä on hyvä olla, mutta niihin edetään aina askel kerrallaan.
3. Sosiaalidemokratia ja sekatalousjärjestelmä
Kannatan aatteena sosiaalidemokratiaa, kuten esittelyssäkin tulee vahvasti esille. Sosiaalidemokratia on tasapainoilua markkinavetoisen kapitalismin ja komentotalouden välillä. Sen tärkein ohjenuora on inhimillisen hyvinvoinnin kasvattaminen julkisen sosiaalipolitiikan kautta. Sosiaalidemokraattinen sekatalousjärjestelmä yhdistää markkinatalouden joustavuuden ja dynaamisuuden, mutta samalla korjaa sen pahimmat puutteet ja ongelmat. Sekä kommunismi, että rajoittamaton kapitalismi ovat utopioita, jotka eivät toimi käytännössä.
Nykyään yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyy entistä enemmän vaatimuksia verotuksen keventämiseksi ja julkisen sektorin purkamiseksi. Itse sanoudun voimakkaasti tätä kehitystä vastaan. Vaikka on totta, ettei julkinen sektori voi paisua loputtomiin, en näe perusteluja myöskään sen purkamiseksi. Olemme havainneet, että julkisesti toteutettu tuloerojen tasaaminen ja kaikille avoimet julkiset palvelut ovat lisänneet hyvinvointia, mutta myös tukeneet taloudellista kasvua. Sosiaalidemokraattinen hyvinvointipolitiikka on luonut kaikkialle länsimaihin hyvinvointia, tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja vakautta.
Uusliberaali talousoppi väittää, että julkinen puuttuminen talouteen vain vähentää ihmisten kannusteita tehdä töitä, vääristää markkinoita tehden niistä tehottomampia ja pitkällä aikavälillä vähentää hyvinvointia. Väitteille ei kuitenkaan ole empiiristä näyttöä, eikä yksiselitteistä teoreettista pohjaakaan. On todettu, että tulonsiirrot myös aktivoivat ihmisiä, jotka muuten vajoaisivat epätoivon passiivisuuteen ja syrjäytyisivät. Esimerkiksi 90-luvun laman jälkeinen verotuksen kevennys ja kannustinloukkujen purku ei vähentänyt työttömyyttä kuin vain 1 %. Muu selittyi muilla tekijöillä, kuten talouskasvulla. Verotuksen keventäminen on kallein ja tehottomin tapa vähentää työttömyyttä. Lisäksi väite markkinoiden vääristymästä on siinä mielessä absurdi, etteivät markkinat säätelemättöminäkään toimi läheskään optimaalisesti. Talous on täynnä erilaisia ulkoisvaikutuksia, siis tilanteita, joissa säätelemätön taloudellinen toiminta aiheuttaa ympäröivälle yhteiskunnalle, joko haittoja tai hyötyjä. Esimerkkejä ovat esimerkiksi koulutus, terveydenhuolto, saastuttava teollisuus ja julkinen liikenne. Hyvänä esimerkkinä toimii tilanne, jossa tehdas saastuttaa merta, joka haittaa kaikkien muiden elämää. Tahtaan omistajan kannattaa kuitenkin jatkaa saastuttamista, sillä hänen henkilökohtainen etunsa on suurempi kuin haitta. Kuitenkin koko yhteiskunta häviää ilmaston saastumisen muodossa. Tällöin paras ratkaisu on se, että valtio asettaa saastuttamiselle veron, jonka tuotto riittää veden puhdistamiseen. Tai terveydenhuolto, jossa lisääntynyt terveys parantaa koko yhtesikunnan toimivuutta, jolloin valtion yksiselitteisesti kannattaa tukea terveydenhuoltoa.
Muita säätelemättömän talouden ongelmia ovat vapaamatkustusilmiö (esim. Miten kustantaa yksityinen maanpuollustus? Entä jos joku ei halua osallistua siihen?) ja yksinkertainen tiedon puute. Täysin vapaa kilpailu vaatii toimiakseen kaikilta täydellistä tietoa eri mahdollisuuksista ja toimijoista. Käytännössä se ei ole mahdollista. Esimerkiksi yksityisen koulujärjestelmän yksi ongelmista on se, ettei opiskelija voi mitenkään arvoida koulutuksen tulevaisuudessa tarjoamaa rahallista hyötyä. Taloustieteen oppi-isä Adam Smith uskoi, että vapaiden markkinoiden myötä varallisuutta "tihkuu" rikkailta köyhille ja tuloerot pienenevät. Vaikka Smith olikin monessa asiassa oikeassa, tässä hän oli kuitenkin väärässä: käytännössä on havaittu, että rajoittamattomien markkinoiden tilanteessa varallisuus vain kasaantuu ja tuloerot kasvavat. Tarvitaan siis valtiollista tulonjakopolitiikkaa, jotta tuloeroja voitaisiin oikeasti tasata.
Täten tehokas yhteiskunta vaatii välttämättä toimiakseen julkista säätelyä ja paras tapa sen toteuttamiseen ovat demokraattiset instituutiot. Tasa-arvo yhteiskunnassa luo vakautta ja pohjaa myös taloudelliselle menestykselle. Pohjoismaisissa "sosiaalidemokraattisissa" maissa rikollisuus on ennätyksellisen alhaista ja ihmisten välinen luottamus ennätyksellisen suurta. Tämä kaikki edistää myös yritysten toimintaa ja innovatiivista kehitystä.
4. Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta
Neljäs lähtökohtani on Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin kannatus. Miten malli sitten eroaa mm. keskieurooppalaisesta? Tärkein ero on siinä, että pohjoismaisessa mallissa myönnetyt etuudet ovat asumisperusteisia ja koskevat universaalisti kaikkia kansalaisia - ne eivät määräydy pääasiassa työsuhteen eivätkä perhesuhteiden perusteella. Tämä onkin mallin merkittävin vahvuus. Muita keskeisiä piirteitä ovat mm. progressiivinen verotus, suurehko veroaste ja hyvälaatuiset julkiset palvelut. Toiseksi pohjoismainen malli on positiivisella tavalla individualistinen: tällä en tarkoita itsekeskeisyyttä, vaan lähinnä sitä että se ei ole familianistinen, perhe-keskeinen. Kun hyvinvointi määräytyy yksilökeskeisesti, edistää se myös parhaiten tasa-arvoa. Perhekeskeisissä malleissa on pyritty luomaan hyvinvointia säilyttämällä perinteinen perhe- ja sukupuolimalli yhteiskunnan perustana. Se on kuitenkin tuomittu epäonnistumaan. Ei vain siksi, että sukupuolten tasa-arvoistuminen kyseenalaistaa perinteisen mieselättäjämallin, on se myös taloudellisesti tehoton. On inhimillisten resurssien tuhlausta painostaa naisia kotiäideiksi. Samalla sen on myös havaittu alentavan syntyvyyttä, nelinkertaistavan perheen köyhyysriskin, vähentävän verotuloja ja tekevän työmarkkinoista vähemmän joustavat. Naisten korkea työssäkäynti onkin yksi pohjoismaisen mallin menestyksen salaisuuksista.
Lisäksi pohjoismainen työmarkkinajärjestelmä on osoittautunut toimivaksi kansainvälisesti toimivaksi. Empiirisen tutkimustiedon mukaan se häviää vain vähän joustavuudessa (lue: työllisyydessä) rajoittamattomille anglo-amerikkalaisille työmarkkinoille, mutta tarjoaa huomattavasti paremman turvan. Pohjoismaissa ei myöskään esiinny sellaisia nälkäpalkalla pyöriviä minimipalkka-aloja, joita mm. Yhdysvalloissa esiintyy. Keski/eteläeurooppalaisen konservatiivisen työmarkkinamallin pohjoismainen malli taas voittaa käytännössä kaikilla mittareilla. Syynä on se, että vaikka kummastakin löytyy vahvoja ammattiliittoja, pohjoismaissa työmarkkinat ovat keskitetysti koordinoidut ja yhteistyökykyiset, erityisesti etelä-Euroopassa ne eivät ole.
5. Arvoliberalismi
Olen arvoiltani liberaali. Mielestäni yhteiskunnalla ei ole perusteita erotella ihmisiä heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella. En näe perusteita, miksei esim. homoseksuaaleille voisi taata samaa kohtelua kuin heteroille adoptio- tai avioliittokysymyksissä. En vaadi mitään uskonnollista yhdistystä muuttamaan kantaansa, mutta katson, että valtiolla on velvollisuus kohdella ihmisiä tasa-arvoisesti: esim. tässä tapauksessa tarjoamalla siviilivihkimisen kaikille tasapuolisesti. En näe syitä, miksi perinteistä perhe- tai sukupuolimallia tulisi pitää yllä keinotekoisesti. On väitetty, että arvoliberalismi vähentää hyvinvointia lisäämällä mm. avioerojen määrää. Itse katson kuitenkin, ettei MAHDOLLISUUS avioeroon koskaan vähennä ihmisen onnellisuutta.
Kiistän myös kansalaiskeskustelussa esiintyneet väitteet, joiden mukaan rangaistukset ovat Suomessa liian lieviä. Mikään tieteellinen tutkimusaineisto ei osoita, että ankarat rangaistukset vähentäisivät rikollisuutta. Sen sijaan ne lisäävät huomattavasti valtion menoja. Oikeuslaitoksen tehtävä on ennaltaehkäistä rikollisuutta sekä sopeuttaa rikolliset mahdollisuuksien mukaan takaisin normaaliin elämään. Sen tarkoitus ei ole kenenkään henkilökohtaisen koston saavuttaminen. Täten pidän kuolemantuomioita paitsi turhina, mutta myös hyvin epäeettisinä.
6. Uuskeynesiläinen talousoppi
Kannatan uuskeynesiläistä talousoppia, jossa valtio tai keskuspankki vaikuttaa aktiivisesti taloudellisiin suhdanteisiin korkotasoa muuttavalla rahapolitiikalla ja julkiseen kulutukseen vaikuttavalla finanssipolitiikalla. Uusliberaalit ja klassisen koulukunnan edustajat ovat kritisoineet periaatetta väittämällä sen hidastavan pitkän aikavälin kehitystä. Kuitenkin mikäli antaisimme taloudellisten suhdanteiden mennä menojaan ilman mitään säätelyä, se aiheuttaisi huomattavaa inhimillistä kärsimystä lama-aikoina, sekä hidastaisi talouden toipumista. Empiirisesti on havaittu, että mm. työllisyyden ylläpitämiseksi on tärkeää, etteivät taloudelliset suhdanteet heittele voimakkaasti. Kun työttömyys on kerran päässyt suureksi, se laskee hyvin hitaasti. Tässä suhteessa klassinen taloustiede on nähdäkseni väärässä: työllisyys ei palaudu lyhyellä aikavälillä. Tästä seuraa, että suhdanteiden tasaaminen tosiasiassa edistää talouskasvua. Markkinatalous nimittäin on ahne ja tähtää voittoihin lyhyellä aikavälillä: sillä ei riitä kärsivällisyyttä ennustaa tulevia kriisejä ja varautua niihin. Siksi valtioiden tai keskuspankkien on tehtävä se.
7. Kestävä talouskasvu ja ympäristönsuojelu
Valtion perimmäinen tehtävä on maksimoida kansalaistensa onnellisuus pitkällä aikavälillä. Parhaiten tämä mielestäni onnistuu pitämällä huolta hyvinvoinnista ja tasa-arvosta, sekä kestävästä taloudenpidosta, jolla edelliset voidaan rahoittaa. Uskon, että myös tasa-arvo luo onnellisuutta, sillä sen lisäksi että se vähentää monia sosiaalisia ongelmia, se myös tiivistää yhteiskuntaa ja luo yhteishenkeä. Kansan, jossa kaikki voivat hyvin on paljon helpompi vetää yhtä köyttä kuin kansan, jossa tuloerot ovat suuret. Lisäksi uskon, että rikkaidenkin on helpompi nauttia varallisuudestaan, kun he voivat tietää, ettei muillakaan mene erityisen huonosti. Ainaksin itseäni häiritsisi katsella luksusasunnon ikkunasta kadulla kerjääviä resuisia lapsia ja vanhuksia.
Moraaliselta kannalta valtion "laillistettu väkivalta", eli julkisen vallan harjoittaminen on perusteltua yhteiskuntasopimuksen kautta. Yhteiskuntasopimuksella olemme kaikki luovuttaneet osan suvereniteetistämme valtiolle saadaksemme vastapalvelukseksi turvallisuutta ja niitä skaalaetuja, joita keskitetty päätöksenteko tuo. Yhteiskuntasopimuksen käytännön toimeenpanosta päättää demokraattisesti valittu parlamentti, eli Suomessa eduskunta.
Valtion tehtävänä on määrittää yhteiskunnalle sellaiset säännöt, joiden puitteissa kaikki voivat toimia kuten parhaaksi katsovat aiheuttamatta muille harmia. Kansalaisaktivismi on tärkeää, muttei yhteiskuntaa saa rakentaa sen varaan. Kansalaisaktivismin tehtävä on tuoda esille niitä epäkohtia, joihin valtio tai kansaiväliset instituutiot eivät ole vielä ehtineet tai kyenneet puuttua. On kestämätöntä ajatella, että jonkin ongelman, kuten ilmastonmuutoksen, ratkaisu pitäisi jättää kansalaisaktivismin varaan. Vain harvoilla ihmisillä on resursseja ottaa selvää kaikista maailman ongelmista ja toimia aktiivisesti niiden poistamiseksi omassa elämässään. Lisäksi siihen liittyy aina perustava dilemma: "Jos kukaan muukaan ei, niin miksi minä?" Täten katson, että valtion on luotava sellaiset hallintamekanismit, joiden puitteissa kansalaisten ei tarvitse käyttäytymisellään vaikuttaa näiden ongelmien ratkaisuun. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. kehittynyttä ympäristöverotusta, jonka ansiosta ihmisten ei tarvitsi jatkuvasti pohtia jokapäiväisen kulutuksensa ympäristövaikutuksia.
2. Utilitarismi, tasa-arvo ja ideologia
Olen utilitaristi, eli ideologisissa kysymyksissä yleensä kannatan vaihtoehtoja, joissa yhteinen hyöty on suurin. Mielestäni mm. tasa-arvoa ei tule tavoitella niin, että heikennetään hyvässä tilanteessa olevien asemaa huonossa jamassa olevien tasolle, niin että kokonaishyöty alenee. Tästä syystä vastustan mm. yleistä kansalaispalvelusta, vaikka se tasa-arvoinen olisikin. Yhteistä hyötyä ei kuitenkaan tule tavoitella erityisesti heikentämällä tasa-arvoa, eli sortamalla yhtä, jotta muut hyötyisivät. Paras tilanne on aina se, jossa sekä yleinen hyöty, että tasa-arvo lisääntyvät.
Ideologioiden merkitys yleisten kehityskulkujen ja ajattelumallien yksinkertaistaminen, eikä niiden tulisi koskaan olla ehdottomia totuuksia. Mielestäni on typerää sitoutua tiettyyn ideologiaan niin tiukasti, että yleinen etu kärsii. Ideologioiden kannattaminen ja niistä keskusteleminen on suotavaa, sillä ne tekevät monimutkaisten asioiden käsittelystä helpompaa, muttei kenenkään tulisi sokaistua mihinkään ideologiaan niin tiukasti, ettei näe metsää puilta. Siksi olenkin ensisijaisesti realisti, en idealisti. Idealistisiakin päämääriä on hyvä olla, mutta niihin edetään aina askel kerrallaan.
3. Sosiaalidemokratia ja sekatalousjärjestelmä
Kannatan aatteena sosiaalidemokratiaa, kuten esittelyssäkin tulee vahvasti esille. Sosiaalidemokratia on tasapainoilua markkinavetoisen kapitalismin ja komentotalouden välillä. Sen tärkein ohjenuora on inhimillisen hyvinvoinnin kasvattaminen julkisen sosiaalipolitiikan kautta. Sosiaalidemokraattinen sekatalousjärjestelmä yhdistää markkinatalouden joustavuuden ja dynaamisuuden, mutta samalla korjaa sen pahimmat puutteet ja ongelmat. Sekä kommunismi, että rajoittamaton kapitalismi ovat utopioita, jotka eivät toimi käytännössä.
Nykyään yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyy entistä enemmän vaatimuksia verotuksen keventämiseksi ja julkisen sektorin purkamiseksi. Itse sanoudun voimakkaasti tätä kehitystä vastaan. Vaikka on totta, ettei julkinen sektori voi paisua loputtomiin, en näe perusteluja myöskään sen purkamiseksi. Olemme havainneet, että julkisesti toteutettu tuloerojen tasaaminen ja kaikille avoimet julkiset palvelut ovat lisänneet hyvinvointia, mutta myös tukeneet taloudellista kasvua. Sosiaalidemokraattinen hyvinvointipolitiikka on luonut kaikkialle länsimaihin hyvinvointia, tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja vakautta.
Uusliberaali talousoppi väittää, että julkinen puuttuminen talouteen vain vähentää ihmisten kannusteita tehdä töitä, vääristää markkinoita tehden niistä tehottomampia ja pitkällä aikavälillä vähentää hyvinvointia. Väitteille ei kuitenkaan ole empiiristä näyttöä, eikä yksiselitteistä teoreettista pohjaakaan. On todettu, että tulonsiirrot myös aktivoivat ihmisiä, jotka muuten vajoaisivat epätoivon passiivisuuteen ja syrjäytyisivät. Esimerkiksi 90-luvun laman jälkeinen verotuksen kevennys ja kannustinloukkujen purku ei vähentänyt työttömyyttä kuin vain 1 %. Muu selittyi muilla tekijöillä, kuten talouskasvulla. Verotuksen keventäminen on kallein ja tehottomin tapa vähentää työttömyyttä. Lisäksi väite markkinoiden vääristymästä on siinä mielessä absurdi, etteivät markkinat säätelemättöminäkään toimi läheskään optimaalisesti. Talous on täynnä erilaisia ulkoisvaikutuksia, siis tilanteita, joissa säätelemätön taloudellinen toiminta aiheuttaa ympäröivälle yhteiskunnalle, joko haittoja tai hyötyjä. Esimerkkejä ovat esimerkiksi koulutus, terveydenhuolto, saastuttava teollisuus ja julkinen liikenne. Hyvänä esimerkkinä toimii tilanne, jossa tehdas saastuttaa merta, joka haittaa kaikkien muiden elämää. Tahtaan omistajan kannattaa kuitenkin jatkaa saastuttamista, sillä hänen henkilökohtainen etunsa on suurempi kuin haitta. Kuitenkin koko yhteiskunta häviää ilmaston saastumisen muodossa. Tällöin paras ratkaisu on se, että valtio asettaa saastuttamiselle veron, jonka tuotto riittää veden puhdistamiseen. Tai terveydenhuolto, jossa lisääntynyt terveys parantaa koko yhtesikunnan toimivuutta, jolloin valtion yksiselitteisesti kannattaa tukea terveydenhuoltoa.
Muita säätelemättömän talouden ongelmia ovat vapaamatkustusilmiö (esim. Miten kustantaa yksityinen maanpuollustus? Entä jos joku ei halua osallistua siihen?) ja yksinkertainen tiedon puute. Täysin vapaa kilpailu vaatii toimiakseen kaikilta täydellistä tietoa eri mahdollisuuksista ja toimijoista. Käytännössä se ei ole mahdollista. Esimerkiksi yksityisen koulujärjestelmän yksi ongelmista on se, ettei opiskelija voi mitenkään arvoida koulutuksen tulevaisuudessa tarjoamaa rahallista hyötyä. Taloustieteen oppi-isä Adam Smith uskoi, että vapaiden markkinoiden myötä varallisuutta "tihkuu" rikkailta köyhille ja tuloerot pienenevät. Vaikka Smith olikin monessa asiassa oikeassa, tässä hän oli kuitenkin väärässä: käytännössä on havaittu, että rajoittamattomien markkinoiden tilanteessa varallisuus vain kasaantuu ja tuloerot kasvavat. Tarvitaan siis valtiollista tulonjakopolitiikkaa, jotta tuloeroja voitaisiin oikeasti tasata.
Täten tehokas yhteiskunta vaatii välttämättä toimiakseen julkista säätelyä ja paras tapa sen toteuttamiseen ovat demokraattiset instituutiot. Tasa-arvo yhteiskunnassa luo vakautta ja pohjaa myös taloudelliselle menestykselle. Pohjoismaisissa "sosiaalidemokraattisissa" maissa rikollisuus on ennätyksellisen alhaista ja ihmisten välinen luottamus ennätyksellisen suurta. Tämä kaikki edistää myös yritysten toimintaa ja innovatiivista kehitystä.
4. Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta
Neljäs lähtökohtani on Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin kannatus. Miten malli sitten eroaa mm. keskieurooppalaisesta? Tärkein ero on siinä, että pohjoismaisessa mallissa myönnetyt etuudet ovat asumisperusteisia ja koskevat universaalisti kaikkia kansalaisia - ne eivät määräydy pääasiassa työsuhteen eivätkä perhesuhteiden perusteella. Tämä onkin mallin merkittävin vahvuus. Muita keskeisiä piirteitä ovat mm. progressiivinen verotus, suurehko veroaste ja hyvälaatuiset julkiset palvelut. Toiseksi pohjoismainen malli on positiivisella tavalla individualistinen: tällä en tarkoita itsekeskeisyyttä, vaan lähinnä sitä että se ei ole familianistinen, perhe-keskeinen. Kun hyvinvointi määräytyy yksilökeskeisesti, edistää se myös parhaiten tasa-arvoa. Perhekeskeisissä malleissa on pyritty luomaan hyvinvointia säilyttämällä perinteinen perhe- ja sukupuolimalli yhteiskunnan perustana. Se on kuitenkin tuomittu epäonnistumaan. Ei vain siksi, että sukupuolten tasa-arvoistuminen kyseenalaistaa perinteisen mieselättäjämallin, on se myös taloudellisesti tehoton. On inhimillisten resurssien tuhlausta painostaa naisia kotiäideiksi. Samalla sen on myös havaittu alentavan syntyvyyttä, nelinkertaistavan perheen köyhyysriskin, vähentävän verotuloja ja tekevän työmarkkinoista vähemmän joustavat. Naisten korkea työssäkäynti onkin yksi pohjoismaisen mallin menestyksen salaisuuksista.
Lisäksi pohjoismainen työmarkkinajärjestelmä on osoittautunut toimivaksi kansainvälisesti toimivaksi. Empiirisen tutkimustiedon mukaan se häviää vain vähän joustavuudessa (lue: työllisyydessä) rajoittamattomille anglo-amerikkalaisille työmarkkinoille, mutta tarjoaa huomattavasti paremman turvan. Pohjoismaissa ei myöskään esiinny sellaisia nälkäpalkalla pyöriviä minimipalkka-aloja, joita mm. Yhdysvalloissa esiintyy. Keski/eteläeurooppalaisen konservatiivisen työmarkkinamallin pohjoismainen malli taas voittaa käytännössä kaikilla mittareilla. Syynä on se, että vaikka kummastakin löytyy vahvoja ammattiliittoja, pohjoismaissa työmarkkinat ovat keskitetysti koordinoidut ja yhteistyökykyiset, erityisesti etelä-Euroopassa ne eivät ole.
5. Arvoliberalismi
Olen arvoiltani liberaali. Mielestäni yhteiskunnalla ei ole perusteita erotella ihmisiä heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella. En näe perusteita, miksei esim. homoseksuaaleille voisi taata samaa kohtelua kuin heteroille adoptio- tai avioliittokysymyksissä. En vaadi mitään uskonnollista yhdistystä muuttamaan kantaansa, mutta katson, että valtiolla on velvollisuus kohdella ihmisiä tasa-arvoisesti: esim. tässä tapauksessa tarjoamalla siviilivihkimisen kaikille tasapuolisesti. En näe syitä, miksi perinteistä perhe- tai sukupuolimallia tulisi pitää yllä keinotekoisesti. On väitetty, että arvoliberalismi vähentää hyvinvointia lisäämällä mm. avioerojen määrää. Itse katson kuitenkin, ettei MAHDOLLISUUS avioeroon koskaan vähennä ihmisen onnellisuutta.
Kiistän myös kansalaiskeskustelussa esiintyneet väitteet, joiden mukaan rangaistukset ovat Suomessa liian lieviä. Mikään tieteellinen tutkimusaineisto ei osoita, että ankarat rangaistukset vähentäisivät rikollisuutta. Sen sijaan ne lisäävät huomattavasti valtion menoja. Oikeuslaitoksen tehtävä on ennaltaehkäistä rikollisuutta sekä sopeuttaa rikolliset mahdollisuuksien mukaan takaisin normaaliin elämään. Sen tarkoitus ei ole kenenkään henkilökohtaisen koston saavuttaminen. Täten pidän kuolemantuomioita paitsi turhina, mutta myös hyvin epäeettisinä.
6. Uuskeynesiläinen talousoppi
Kannatan uuskeynesiläistä talousoppia, jossa valtio tai keskuspankki vaikuttaa aktiivisesti taloudellisiin suhdanteisiin korkotasoa muuttavalla rahapolitiikalla ja julkiseen kulutukseen vaikuttavalla finanssipolitiikalla. Uusliberaalit ja klassisen koulukunnan edustajat ovat kritisoineet periaatetta väittämällä sen hidastavan pitkän aikavälin kehitystä. Kuitenkin mikäli antaisimme taloudellisten suhdanteiden mennä menojaan ilman mitään säätelyä, se aiheuttaisi huomattavaa inhimillistä kärsimystä lama-aikoina, sekä hidastaisi talouden toipumista. Empiirisesti on havaittu, että mm. työllisyyden ylläpitämiseksi on tärkeää, etteivät taloudelliset suhdanteet heittele voimakkaasti. Kun työttömyys on kerran päässyt suureksi, se laskee hyvin hitaasti. Tässä suhteessa klassinen taloustiede on nähdäkseni väärässä: työllisyys ei palaudu lyhyellä aikavälillä. Tästä seuraa, että suhdanteiden tasaaminen tosiasiassa edistää talouskasvua. Markkinatalous nimittäin on ahne ja tähtää voittoihin lyhyellä aikavälillä: sillä ei riitä kärsivällisyyttä ennustaa tulevia kriisejä ja varautua niihin. Siksi valtioiden tai keskuspankkien on tehtävä se.
7. Kestävä talouskasvu ja ympäristönsuojelu
Kannatan kestävää talouskasvua, jossa pitkällä aikavälillä taloudellinen kasvu muodostuu teknologian kehityksestä ja pääomien kasvusta. Nämä ovat ainoat talouskasvun lähteen, jotka teoriassa voivat kasvaa loputtomiin. Väestönkasvu ja resurssien kulutus taas eivät voi jatkua loputtomiin, sillä ympäristön kantokyky tulee jossain vaiheessa väistämättä vastaan. Olisi kuitenkin tyhmää vaatia talouskasvun pysäyttämistä vain sillä perusteella, että on havaittu talouskasvun lisäävän mm. ympäristön kuormitusta. Todellisuudessa se saattaisi tarkoittaa tilanetta, jossa kestävän kasvun edellytyksen heikkenevät, mutta kestämättömän kasvun osuus, eli resurssien- ja väestönkasvu, sen kun jatkuvat. Uskon, että tulevaisuuden suuriin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen, hiilijalanjäljen kasvuun ja maapallon resurssien kulumiseen voidaan vastata vain kestävän talouskasvun tarjoamilla resursseilla ja teknologisella kehityksellä. Radikaalit globalisaation vastustajat haluavat ratkaista maailman ongelmat palaamalla kivikaudelle. Ihmisellä on kuitenkin luontainen tarve kehittyä ja parantaa hyvinvointiaan. Ensiksikään en halua heittää hukkaan sitä hyvinvointia ja sivistystä, mitä olemme kyenneet saavuttamaan, mutta toiseksi - romuttamalla hyvinvoinnin ja sivistyksen ihmiskunta ajautuisi vain paikallaan polkevaan tilaan, jossa viimeistään seuraava sukupolvi aloittaisi uudestaan hyvinvointinsa kartuttamisen saastuttamalla ja sotimalla. Täten uskon, että ainut keino vastata tulevaisuuden suuriin haasteisiin on löytää oikeasti kestäviä ratkaisuja kehityksen, teknologisten innovaatioiden ja kestävän talouskasvun avulla.
