Avioliittolain uudistus

Suomen eduskunnassa puuhataan parhaillaan uutta avioliittolakia. Takana on kansanedustajia kaikista hallituspuolueista, paitsi Kristillisdemokraateista. Uuden lain tarkoituksena olisi tasa-arvoistaa avioliittoinstituutio seksuaalisen suuntautumisen suhteen: toisin sanoa mahdollistaa samaa sukupuolta olevien keskinäinen avioliitto ja sen seurauksena adoptio-oikeus ja oikeus yhteiseen sukunimeen (mitkä puuttuvat rekisteröidystä parisuhteesta). Kuitenkin tällä hetkellä näyttää siltä, että laki ei olisikaan saamassa taakseen tarvittavaa 100 kansanedustajaa, osan ilmeisesti jänistäessä lupauksestaan ennen vaaleja. Uudistus jakaa muutenkin rankasti mielipiteitä: osa vierastaa avioliitto-instituutioon kajoamista (nimi) perinteen tai uskonnon takia, osa homopariskuntien adoptio-oikeutta ja osa ilmeisesti vastustaa ylipäänsä kaikkea uutta, mikä on ristiriidassa totutun kanssa. Jotkut ovat jpa sitä mieltä, ettei nykylainsäädännössä ole mitään epätasa-arvoista: saavathan homotkin vapaasti mennä naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa! Samalla logiikalla vero vasemmalla kädellä kirjoittaville olisi täysin oikeudenmukainen: saavathan hekin valita, kirjoittavatko vasemmalla vai oikealla kädellä. Itse ajattelin kuitenkin nyt eritellä argumentteja aiheen puolesta ja vastaan ja yrittää löytää niistä jonkinlaista rationaalista synteesiä. Katsotaan, onnistuuko.

Ensiksi faktat kehiin: uudistus ei muuttaisi millään tavalla kirkon asemaa, eikä pakottaisi mitään uskonnollista yhteisöä vihkimään samaa sukupuolta olevia. Laki koskisi vain siviilivihkimistä, mikä tapahtuu maistraatissa. Tämä on minunkin mielestä oikeudenmukaista, sillä uskonnollisilla yhteisöillä on oltava oikeus halutessaan noudattaa omaa oppiaan, kunhan se ei riko ympäröivää yhteiskuntaa vastaan. Mikäli asiasta tulee epäselvyyttä, on ongelma ratkaistavissa helposti niin, että juridinen vihkioikeus siirretään kokonaan maistraateille; seremoniallinen vihkinen ja siunaaminen voidaan sitten suorittaa aivan vapaasti missä tahansa uskonnollisessa tai ei-uskonnollisessa yhteisössä, kunkin yhteisön parhaaksi katsomallaan tavalla. Tällaisen järjestelyn ei luulisi loukkaavan ketään, tai sotivan kenenkään uskonnollisia arvoja vastaan, minkä luulisi poistavan keskustelussa myös uskonnolliseen oppiin nojaavat perustelut.

Sitten vaikeampaan, eli adoptiokysymykseen. Osa ihmisistä vastustaa lainmuutosta juuri siksi, että he haluaisivat taata adoptoitaville lapsille sekä isän että äidin. Tämä vaatimus on tosin ristiriidassa nykyisen lainsäädännön mukaan, jossa myös yksinhuoltajilla on oikeus adoptoida. Onko yksi äiti sitten parempi muka kuin kaksi äitiä? Mielestäni on loogista, että jos kannattaa nykyistä lakia, kannattaisi tältä osin myös adoptio-oikeuden laajentamista. Ymmärrän periaatteessa niiden kantaa, jotka haluavat adoption vain isä+äiti -ydinperheille (ja muutoksen nykylakiin), mutta toistaiseksi ainakaan ei ole olemassa mitään tieteellistä näyttöä, että tällainen perhemalli olisi yhtään parempi kuin kahden isän tai kahden äidin perhe. Enemmistö käsittääkseni hyväksyy yksinhuoltajan adoption, joten olettaisin näin enemmistön myös hyväksyvän homopariskuntien adoption, sillä lapsen oikeuksien kannalta ei ole olemassa näyttöä, että järjestely näin olisi ainakaan huonompi. Lisäksi todettakoon, että maailmalla on paljon orpolapsia, jotka jäävät ilman adoptiovanhempia. Nykyään valitettavasti näiden lapsien adoptointiohjelmat eivät ole kovin kehittyneitä, joten potentiaalisia vanhempia on vielä toistaiseksi enemmän kuin lapsia. Tulevaisuudessa tilanne voi kuitenkin olla toinen, joten tämänkin takia olisi tärkeää, ettei adobtointi Suomeen tyssää ainakaan siihen, ettei halukkaita hyväksyttyjä adoptioperheitä ole riittävästi.

Entäs avioliitto-instituutio itsessään? Osa on valmis hyväksymään yllä mainitut ehdot, mutta vain laajentamalla rekisteröityä parisuhdetta avioliittoa vastaavaksi, säilyttäen näin avioliitto-termin vain mies-nainen-pariskunnille. Tässä on kuitenkin yksi isompi ongelma: syrjintä työmarkkinoilla. Kuvitellaan, että henkilö menee työhaastatteluun ja haastattelijan kysyessä elämäntilanteesta henkilö vastaa olevansa rekisteröidyssä parisuhteessa. Sama olisi huutaa kadulla: "HEI OLEN HOMO!". Samasta syystä virallisissa yhteyksissä puhutaan asevelvollisuudesta, ei varusmiespalveluksesta, sillä jälkimmäinen termi ei pidä sisällään siviilipalvelusmiehiä. Olisiko se niin kauheaa, mikäli avioliitto-sanan merkitystä muutettaisiin? Avioliitto juridisena instituutiona on kuitenkin ennen kaikkea sopimus kahden ihmisen ja valtion välillä: se tuo tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia. Se standardoitu sopimus, joka on helpompi (ja halvempi) solmia kuin itse lakimiehen kanssa räätälöity. Nykyään mm. nimenmuutos on rekisteröidyssä parisuhteessa maksullinen, avioliitossa ilmainen. Vaikka joku olisi kuinka traditionalisti, niin itse en kykene ymmärtämään yleisesti hyvän ja perustellun muutoksen vastustamista vain siksi, että siinä muuttuu nimi. Eihän äänioikeuskaan ennen koskenut naisia. Olisiko meidän sen takia pitänyt antaa naisille eriniminen instituutio, vaikka rekisteröity äänestämislupa?