Suoran demokratian autuudesta

Sveitsin äärinationalistinen populistipuolue SVP on päässyt jälleen otsikoihin. Vaikka kyse olikin tällä kertaa melko harmittomasta asiasta, ulkomaalaisten rikollisten karkoituksesta, haluan kuitenkin muistuttaa muista SVP:n taannoisista tempauksista ja Sveitsin demokratiakäytänteistä. Sveitsissähän on käytössä ns. suora demokratia, jossa merkittävä osa päätöksistä tehdään kansanäänestyksillä. Sveitsissä kuka tahansa voi vaatia jostain asiasta sitovaa kansanäänestystä, kunhan saa riittivästi nimiä taakseen. Siinä on toki puolensa, muttei se ole mikään itseisarvo, kuten SVP:n tapauksesta näemme.

SVP on saanut kansanäänestyksessä läpi mm. esityksen, jossa kielletään minareettien rakentaminen Sveitsiin. Hulluinta tässä on se, ettei päätös perustunut edes meluhaittoihin, sillä kuulutukset oli kielletty jo ajat sitten. Päätös oli siis puhtaasti uskonnonvapauden rajoittamista tai kuten he sanoivat "symbolinen päätös". Se oli ristiriidassa monien kansainvälisten sopimusten kanssa, mutta kansanäänestys käveli niitten yli. Demokratiaa siis käytettiin vähemmistöjen sortamiseen retoristen pelottelutaktiikoiden avulla. Ihmiset äänestävät helposti tunnekuohujen vallassa ja usein tuloskin on sen mukainen.

SVP:n esimerkki tiivistää hyvin suoran demokratian ongelman: se mahdollistaa älyttömien esitysten läpimenon ja ylikorostaa populistisesta retoriikaa politiikassa. Kuvaavaa on se, että SVP on Sveitsin suurin puolue. Suora demokratia vaatisi toimiakseen sen, että ihmiset suhtautuisivat politiikkaan oikeasti vakavasti, eivätkä äänestäisi mainosten ja palopuheiden johdattamina, vaan ottaisivat asioista oikeasti selvää. Käytännössä jokainen voi arvata, että se on liikaa odotettu. Edustuksellisessa demokratiassa populismi ei olen niin paha ongelma, sillä jokainen kansanedustaja tulee väistämättä perehtyneeksi kysymyksiin ja pitkän aikavälin poliittisessa työskentelyssä ryhmien kannat eivät varmasti jää salaisuudeksi. On paljon helpompi tietää n. 10 puolueen arvot ja asenteet kuin perehtyä erikseen jokaiseen käsiteltävään kysymykseen.

Lopuksi haluan myös ottaa kantaa kansanäänestysten vaikutukseen käytännössä. Olen usein huomannut, että monet uudistusmieliset liberaalit haluaisivat suorempaa demokratiaa ajaakseen tärkeinä pitämiään asioita. Kuitenkin tutkitusti poliittinen eliitti on huomattavasti liberaalimpaa ja suvaitsevampaa kuin tavallinen kansa keskimäärin. Tämän huomaa pelkästään lukemalla sanomalehtien verkkosivujen keskusteluketjuja. Suora demokratia hyödyttää siis eniten muutosvastaisia konservatiivejä. En edes tohdi ajatella, mitä kävisi esim. siviilipalvelukselle, kehitysavulle ja pakolaisten asemalle, jos Suomessa olisi käytössä Sveitsin kaltainen suora demokratia.

Euroopan pyhä integraatio ja pankkikriisi

Elämme todellakin mielenkiintoisia aikoja. Pankkien luottamuskriisistä liikkeelle lähtenyt lama on ajanut Kreikan selvitystilaan ja nyt Irlannista kuulunut samanlaisia kaikuja. EU-maat ovat luvanneet tukensa sekä Kreikalle, että Irlannille. Irlanti on luvannut sitoutua tiukkaan säästökuuriin ja laittaa taloutensa kuntoon. Irlanti kuitenkin tarvitsee tukea pelastaakseen selvitystilaan joutuneet pankkinsa ja siihen EU-maat ovat luvanneet tukensa.

Lähtökohtaisesti kannatan pankkien tukemista kriisitilanteissa. Mikäli pankkijärjestelmä jossain maassa kaatuu, niin silloin romahtaa myös muu talous ja monet ihmiset menettävät sekä työpaikkansa että säästönsä. EU:lle tämä on kuitenkin selvä koetinkivi. EU ei halua minkään jäsenvaltionsa talouden romahtavan, sillä muuten negatiivinen shokki leviäisi väistämättä kaikkiin EU-maihin. EU ei kuitenkaan voi loputtomasti tukea heikosti talouttaan hoitaneita valtioita. Mikäli sijoittajien epäluottamus saa aikaan romahduksen myöskin heikossa jamassa olevassa Espanjassa, on koko EU:n olemassaolo uhattuna. Espanja on liian suuri talous ulkopuolisten pelastettavaksi.

Järjestely aiheuttaa myös muita ongelmia. On riskinä, että sijoittajat tuudittautuvat jatkossa uskoon, että taloudellisen romahduksen tilanteessa he saavat joka talouksessa rahansa takaisin valtioiden tukina, oli riski mikä hyvänsä. Siksi nykyisen kriisin jälkeen onkin EU:ssa vakavasti pohdittava, mikä sen rooli on rahoitusmarkkinoilla ja mikä on EU:n tulevaisuus ylipäänsä. Mikäli EU aikoo jatkaa tukipolitiikaansa, on sen kyettävä luomaan pankeille uusia EU:n laajuisia vakavaraisuusvaateita ja tiukennettava stressitestejä. Lisäksi EU:n on tiukennettava kasvu- ja vakaussopimuksensa valvontaa. Tällä hetkellä ns. "PIIGS-maat", eli Portugali, Italia, Irlanti, Kreikka ja Espanja ovat hoitaneet talouttaan leväperäisesti, vääristelleet talouslukemiaan ja velkaantuneet kasvukaudesta huolimatta. Epäilemättä ongelmat ovat syvällä hallinnossa ja yhteiskunnallisissa rakenteissa, mutta mikäli nämä valtiot eivät hoida talouttaan, joutuvat erityisesti muut euroalueen maat maksumiehiksi euron arvon vääristymisen myötä. Euroon siirtyessä suurin riski olivat mahdolliset "epäsymmetriset shokit", joissa erisuuntainen talouskehitys eri euromaissa johtaa tilanteeseen, jossa euron arvo ei heijastakkaan euromaiden taloudellista tilannetta. Toistaiseksi kyseisiltä shokeilta on vältytty, mutta mikäli PIIGS-maat eivät saa talouttaan kuntoon, on todennäköistä, että euron arvo tulee vääristymään. Tämä taas johtaa siihen, että euron arvo ei jousta taloussuhdanteiden mukaan, mikä hankaloittaa mm. ulkomaankauppaa ja vaikeuttaa toipumista taloudellisista taantumista. Tämä ei olisi pitkällä aikavälillä kenenkään etu.

Taloustieteen tuoreimman nobelistin ja uuskeynesiläisen koulukunnan edustajan Paul Krugmanin mukaan euroalue ei välttämättä ole optimaalinen valuutta-alue euromaiden talouksien erilaisten rakenteen vuoksi. Nykyisestä kriisistä toipuminen näyttää, onnistuuko EU ja euroalue säilyttämään vakautensa vai joudutaan rakenteita purkamaan perin pohjin. Varmaa on joka tapauksessa se, ettei EU voi jatkaa samaa menoaan talouden käännyttyä nousuun muuttamatta suhtautumistaan pankkisääntelyyn ja PIIGS-maiden jatkuvaan velkaantumiseen. EU:n on vihdoin ryhdyttävä valvomaan kasvu- ja vakaussopimuksen noudattamista.