Keskustelu Suomen asevelvollisuusjärjestelmästä käy aina aika ajoin kuumana. Karkeasti ottaen esitykset voidaan jakaa kolmeen luokkaan: 1. nykyjärjestelmän säilyttäminen 2. kansalaispalvelusten yhdenmukaistaminen ja 3. valikoivuuden lisääminen / palkka-armeija. Nykyjärjestelmän kannattajat pitävät yleistä asevelvollisuutta edullisena ja tehokkaana tapana turvata toimintakykyinen puolustus. Sitä tukee myös argumentti, että Suomi on harvaanasuttu ja meillä on paljon maarajaa epävakaana pidetyn suurvallan kanssa, mikä voi lisätä tarvetta pitää yllä suhteellisen suurikokoista reserviä suhteessa väkilukuun. Kansalaispalveluksen yhdenmukaistajat taas yleensä yhtyvät pitkälti edellisiin argumentteihin, mutta vaativat tasa-arvon nimissä myös naisia mukaan palvelukseen ja haluavat kenties kehittää siviilipalvelusjärjestelmää dynaamisempaan suuntaan.
Itse olen kallistunut kannattamaan viimeisintä vaihtoehtoa, en välttämättä välitöntä palkka-armeijaa, mutta ehdottomasti valikoivuuden lisäämistä asevelvollisuusjärjestelmään. Miksi? Pääasiassa siksi, että miehistä valtaosan pakottaminen suorittamaan varusmies- tai siviilipalvelus on järjetöntä resurssien haaskausta. Se on pois työelämästä, pois koulutuksesta ja näin ollen pois meidän kaikkien yhteisestä kakustamme. Esimerkiksi siviilipalvelusjärjestelmä (jonka itse suoritin) on loppupeleissä aika turha instituutio, sillä tehokkaammin siviilipalvelusmiesten työn hoitaisivat alalle kouluttautuneet ammatti-ihmiset, jotka myös saisivat työstään järkevää palkkaa. Se olisi myös kansantalouden kannalta parasta. Enkä myöskään usko, että armeija oikeasti tarvitsee niin laajaa reserviä kuin mikä Suomella nykyään on. Nekin voimavarat voisi käyttää tehokkaammin kouluttamalla ja varustamalla tulevat sotilaamme paremmin. Varustelun merkitys on nykyisessä sodankäynnissä lisääntynyt merkittävästi sitten toisen maailmansodan, eikä reservin koko ole enää ratkaiseva tekijä (vaikkakin se voi Suomessa jäädä keskimääräistä suuremmaksi maantieteellisistä seikoista johtuen). Tämän on ymmärtänyt myös puolustusvoimat pyrkiessään vähentämään koulutettavien varusmiesten määrää ohjeistamalla lääkäreitä myöntämään enemmän vapautuksia palveluksesta. Ne, jotka vapautuvat armeijan tai siviilipalveluksen suorittamisesta voivat siirtyä aikaisemmin työelämään ja tuottaa sillä oman lisänsä suomalaisen yhteiskunnan eduksi.
Entä tasa-arvolähtökohdat? Usein valikoivaa asevelvollisuutta vastustetaan sillä perusteella, että se on epäreilu ja lisää epätasa-arvoa. Näin voi ollakin, mutta kuten eräässä aikaisemmassa kirjoituksessani totesin, jos yksi ryhmä putoaa paskakuoppaan, onko se tasa-arvoa, että muutkin hyppäävät sinne perässä? Ei ainakaan positiivisessa merkityksessä. Mielestäni ei ole mitään järkeä määrätä koko ikäluokalle, miehille ja naisille, pakollista kansalaispalvelusta, sillä se ei oikeasti hyödytä yhteiskuntaa millään lailla. Me emme tarvitse koko ikäluokkaa asepalvelukseen, joten on varsin turhaa keksiä lopuille jotain pakollista puuhastelua, jotta ihmisillä olisi riittävä kannuste valita armeija. Asian voi hoitaa myös toisella tavalla. Voisimme hiljalleen ryhtyä siirtymään kohti järjestelmää, jossa esim. rahalliset kannusteet armeijan suorittamiseen riittäisivät saamaan ihmiset vapaaehtoisesti asepalvelukseen ja reserviin. Silloin järjestelmä voisi olla tasa-arvoinen miesten ja naisten välillä. Maanpuolustustahto on Suomessa kuitenkin kova, joten en usko riittävän reservin aikaansaamisen olevan mahdoton tehtävä kohtuullisella rahallisella korvauksella koulutusjakson ajalta. Järjestelmä mahdollistaisi myös aktiivisemman reserviläistoiminnan ja joukkojen paremman kouluttamisen. Uskon vakaasti, että tällaisen vapaaehtoisuuteen perustuvan reservin taistelutahto olisi paljon suurempi kuin monien nykyään armeijaan puolipakotettujen reserviläisten. Lisäksi se mahdollistaisi ihmisten keskittymisen siihen, missä he aidosti ovat hyviä: ei kaikista vain ole sotilaiksi. Minusta esimerkiksi ei ole. Siksi kirjoittelen mieluummin näitä juttuja. Pakottamalla kaikki kansalaispalvelukseen ja valitsemalla parhaat päältä upseereiksi hukataan samalla lahjakkuuksia monilta muilta aloilta.
Vapaaehtoisuuteen perustuvaan järjestelmään siirtyminen tuskin tapahtuisi kerralla. Aluksi valikoivuutta voitaisiin lisätä laadullisin kriteerein, mm. vapauttamalla perheelliset palveluksesta. Koulutettavien joukko voitaisiin aluksi koota myös niin, että kerättäisiin ensin kaikki vapaaehtoiset ja valittaisiin sitten loput soveltuvien joukosta: esim. b-miehet voisi suoraan vapauttaa palveluksesta (paitsi vapaaehtoisina), ja tarvittaessa vaikka arvalla. Jokaisella olisi tietty oikeus valita siviilipalvelus. Samalla palveluksesta voitaisiin maksaa kunnollinen korvaus. Järjestelmä voisi olla aluksi epäreilu niitä kohtaan, jotka joutuvat arvalla valituiksi, mutta hiljalleen voitaisiin selvittää, millä hinnalla saataisiin kasaan kokonaan vapaaehtoisista koostuva motivoitunut joukkio. Tällöin myöskään siviilipalvelusjärjestelmää ei enää tarvittaisi. Kyse ei olisi siltikään palkkasotilaista, toisin kuin jotkut väittävät, vaan he olisivat reservissä aivan kuten nykyisetkin asevelvolliset. Reservitoiminnasta voitaisiin tosin maksaa pieni korvaus vastineeksi nykyistä aktiivisemmasta osallistumisesta.
Uudistus voisi aluksi tuoda kuluja, kun kannusteita joudutaan lisäämään. Koulutettavien määrää pienentämällä niistä tuskin kuitenkaan muodostuisi ylitsepääsemättömiä. Samalla päästäisiin eroon nykyjärjestelmän piilokustannuksista hukatuissa työvuosissa. Absoluuttiset puolustusmenot varmasti nousisivat, mutta vastaavasti nousisivat myös valtion verotulot muusta taloudellisesta aktiviteetista. Pitkällä aikavälillä erotus voisi hyvinkin muodostua positiiviseksi. Lopputuloksena olisi myös, ennen kaikkea, nykyistä motivoituneempi, koulutetumpi ja paremmin varusteltu sotilasreservi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti