Kun keinoäly mullistaa maailmantalouden

Kerronnallisessa fiktiossa on parin vuosikymmenen ajan käsitelty varsin kattavasti ajatusta omaan ajatteluun kykenevän keinoälyn luomisesta. Tätä tulevaisuudenutopiaa käsitelleistä teoksista vaikuttavimpia ovat olleet mm. teknologiademo Kara, elokuvat The Bicentennial Man, A.I. Artificial Intelligence ja The Matrix -trilogia muutamia mainitakseni. Oikeastaan aihetta on käsitelty jo 1900-luvun alussa venäläisessä kirjallisuudessa sekä mm. tŝekkiläisessä näytelmässä R.U.R. Vaikka aihe ei liene ajankohtainen vielä vuosikymmeniin (uskoakseni ei vielä omana elinaikanani) en näe mitään syytä sille, miksi keinotekoinen älykkyys ei tulisi ennen pitkään kehittymään ihmisen tasolle, ja kenties siitä ohikin.

Realistisesti ajatellen, mitä vaikutuksia keinoälyn luomisella olisi ihmisyhteiskunnalle ja maailmantaloudelle? Tämän kirjoituksen tarkoitus on pohtia taloustieteen valossa niitä mahdollisia tulevaisuusskenaarioita, joita keinoälyn tuoma mullistus ihmiskuntaan aiheuttaisi. Kuvitellaan, että ihmiskunta on kyennyt kehittämään koneen, joka kykenee vähintään yhtä suureen älylliseen kapasiteettiin kuin ihminen, sekä on fyysisesti tehokkaampi, eli tarvitsee vähemmän raaka-aineita tehtyä työtä kohti kuin ihminen. Kuvitellaan, että älykäs kone voisi kokonaan korvata ihmisen työntekijänä. Mitä seurauksia tästä olisi ihmisille ja yhteiskunnalle?

Lähdetään aivan aluksi liikkeelle taloustieteen suhtautumisesta teknologiseen kehitykseen. Teknologinen kehitys nähdään taloustieteessä yleisesti keinona tehostaa ihmisen tekemää työtä, joko itse tuotannon osalta tai sitten parempien lopputuotteiden tai -palveluiden osalta. Kehityksestä käytetäänkin usein mittaa tuotanto per efektiivinen työntekijä. Työntekijä siis nähdään tavallaan koneen käyttäjänä. Teknologisen kehitys ei itsessään katsota aiheuttavan työttömyyttä, jos talous kasvaa samaa tahtia teknologisen kehityksen kanssa (korvaa menetetyt työpaikat). Mutta entäs jos konetta käyttääkin toinen kone? Mikä sija silloin jää ihmistyöntekijälle? Miten käy työllisyyden?

Seuraava keskeinen teoria on niukkuuden periaate. Taloustiede lähtee ajatuksesta, jossa kuluttajien tarpeet ovat rajattomat, mutta resurssit rajalliset. Toisin kuin monet usein kuvittelevat, arvo ei muodostu markkinoilla hyödyllisyyden, vaan niukkuuden perusteella. Ne hyödykkeet ovat aina arvokkaimpia, joista on suurin pula. Se, miten niukkuus liittyy keinoälyn kehitykseen, on, ettei luovasta älykkäästä työstä vallitsisi enää niukkuutta. Tällöin työntekijä menettää niukkuuden suoman arvon omasta työstään. Jo teollistumisen yhteydessä olemme nähneet tämän tapahtuvan monille yksinkertaisille fyysisille työtehtäville. Entäs, jos sama kehitys tapahtuu kaikille ihmisen työtehtäville?

Kolmas aiheeseen liittyvä teoria on suhteellisen edun periaate. Sinällään lohdullinen teoria kertoo, että jokaisen henkilön ja jokaisen alueen kannattaa tuottaa jotain (siis tehdä työtä), vaikka joku toinen tekisikin saman työn tehokkaammin. Pointtina on, että jokaisen kannattaa keskittyä siihen, missä hänellä on suhteellinen etu: eli omiin vahvuusalueihinsa. Ei ole väliä, vaikka joku muu olisi kaikessa parempi, sillä hänenkin kannattaa keskittyä omaan suhteelliseen vahvuusalueeseensa.  Teoria pätee jopa silloin, jos vahvuusalueet ovat kummallakin samat (silloin katsotaan, kumman suhteellinen etu on voimakkaampi, ja toinen keskittyy heikompaan osaamisalueeseensa). Tilanne tasoitetaan lopulta kaupankäynnillä.

Eli ihmisten kannattaisi tällä logiikalla silti tehdä töitä, myös tasavertaisina ja itsenäisinä (oletus) toimivien keinoälyrobottien kauppakumppaneina. Toinen kysymys on kuitenkin se, mikäli olisi ihmisen palkka tällaisessa järjestelmässä. Markkinatalouden valitessa yritys valitsee aina sen tuotannontekijän, jolla kustannus-tuotto-suhde on paras (niukkuus). Nyt, mikäli nämä älykoneet pystyisivät tekemään ihmisen työn mitättömällä kustannuksella (energian hinta), täytyisi työllään elävien ihmisten tehdä työtä varsin mitättömällä palkalla. Talousteoria ei ota huomioon sitä, että ihmisillä on myös kiinteitä kustannuksia – jokaisen täytyy myös syödä ja juoda. Voi olla, että vapailla markkinoilla omistamattomat ihmiset eivät pystyisi kilpailemaan älykkäitä koneita vastaan edes hengissäpitimikseensä. Tästä nousevatkin keinoälytulevaisuuden suurimmat teemat: omistus ja valta.

Olettaen, että koneen älyllinen kapasiteetti kykenee kaikkeen samaan mihin ihminenkin, niin menettää ihmistyö arvonsa keinoälytaloudessa. Tästä pääsemme kuitenkin vielä laajempiin kysymyksiin. Millainen olisi se yhteiskunta, jossa kone voisi lähes kokonaan korvata ihmistyön? Ensimmäinen kysymys on toki se, mikä olisi ihmisten ja älykkäiden koneiden valtasuhde? Olisiko koneilla rajattomat tarpeet kuten ihmisillä ajatellaan olevan?

Kuten edellä totesin, vapaassa kilpailussa ihmistyö menettää arvonsa koneita vastaan. Mikäli kuitenkin vapaan tahdon omaavilla ja vapailla koneilla olisi tarpeita, voisivat he hinnoitella työnsä korkeammaksi, jolloin myös ihmistyölle olisi sijaa. Tämä johtaisi kuitenkin selkeään hierarkkiseen valta-asemaan yhteiskunnassa, jossa koneet ohittaisivat ihmiset. Ilman yhteiskunnan puuttumista asiaan, tulisi omistamattomista ihmisistä yhteiskunnan alinta kastia, mutta heille silti riittäisi töitä ja jonkinlainen elintaso älykoneiden palkkavaatimusten kasvaessa. Olisimme kuitenkin toisarvoisia älykoneisiin nähden. Tämä on yksi mahdollinen skenaario.

Mikäli koneilla ei olisi tarpeita, lienee luonnollista ajatella niiden palvelevan ihmisiä. Tämä lienee toinen uskottava skenaario. Jos tilanne olisi tämä, niin silloin voitaisiin sanoa koko markkinatalouden periaatteiden menevän päälaelleen. Ihmistyön arvo olisi mitätön ja käytännössä ainoastaan omistuksella olisi merkitystä. Vapaassa laissez-faire-taloudessa omistus olisi ainut tie elintason kartuttamiseen. Tällöin vaihtoehtoina ovat joko tuntemamme kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen romahdus tai äärimmäinen dystopia, jossa pieni määrä suuromistajia hallitsee konearmeijoineen tuotantoa ja luultavasti koko yhteiskuntaa. Omistamattomat ihmiset eläisivät äärimmäisessä köyhyydessä. Yllättäen Marxin teoriat saisivatkin aivan uutta lisäarvoa. 

Ainakaan itse en pidä tällaista tulevaisuutta kovin toivottavana. Työn arvon romahdus johtaisi väistämättä paineeseen antaa elintasoerojen kasvaa ja vallan ja omaisuuden kasaantua yhä harvempien käsiin. Se ei ole koskaan toivottava kehitys. Mahdollinen ratkaisu olisi jonkinlainen sosialistinen järjestelmä, jossa kukaan (ihminen) ei tekisi työtä. Ihmiset käyttäisivät aikansa viihteeseen ja kansalaisaktivismiin. Tällainen tulevaisuus voisi olla valoisa, mutta pelkään sen voivan johtaa voimakkaaseen passivoitumiseen ja elämänhalun puutteeseen. Osaisivatko ihmiset jättää kaiken työn koneille? Ehkä ihmiset tekisivät vapaaehtoistyötä? Zeitgeist-liike pyrkiikin juuri tällaiseen yhteiskuntaan, tosin hiukan etuajassa. Ehkä heidänkin aikansa vielä koittaa.

Kolmas skenaario on se, että koneilla on tarpeita ja vapaa tahto, mutta ne ovat alisteisia heidät omistaville ihmisille: siis orjia. Lopputulos olisi poliittisesti kimurantti, sillä se voisi oikeastaan johtaa mihin tahansa edellisistä skenaarioista. Jos julkisvalta ei tee mitään, seurauksena on omistavan luokan harvainvalta ja dystopia. Jos älykoneiden tuotos sosialisoidaan, voi lopputuloksena olla parhaimmillaan punavihreä utopia tai sitten passivoituminen ja elämän merkityksen katoaminen. Kolmas vaihtoehto on se, että koneorjat vapautetaan vapaiksi kansalaisiksi, jolloin oltaisiin ensimmäisessä skenaariossa ja entisistä orjista tulisi luultavasti ennen pitkää uusia herroja.

Voi kenties olla parempi, ettei täydellisen keinoälyn kehittämistä koskaan sallittaisi. Vaikka jokupa sen kuitenkin tekisi, vaikka salaa. Ongelma on kuitenkin siinä, miten määritellä täydellinen keinoäly. On luultavaa, että hieman lyhyemmällä aikavälillä mikään edellisistä skenaarioista ei toteudu sellaisenaan, vaan kehityksessä voi olla piirteitä kaikista. Ei mikään prosessi tapahdu kerralla, vaan pienin askelin. Eräät taloustieteilijät uskovatkin, että olemme hiljalleen siirtymässä aikaan ilman työtä. Emme välttämättä absoluuttisesti, mutta voi olla, että jossain kehitysvaiheessa kaikkien työssäkäynti ei ole enää järkevää. Kysyntää olisi vain erityisen lahjakkaille työntekijöille. Tällöin on myös vakavasti mietittävä sosiaalipolitiikan uutta merkitystä ja rakennetta, sekä laajemminkin yhteiskunnan työnjakoa.

Mitä mullistuksia ikinä tapahtuukin, olen onnellinen, että ne tuskin tapahtuvat omana elinaikanani.

PS. Ihmisillä on tapana liioitella teknologian vaikutuksia lyhyellä aikavälillä, mutta vähätellä pitkällä aikavälillä. Teknologianörteille Internet on jo wanha juttu, mutta todellisuudessa pesukonekin alkaa vasta hiljalleen olla saavuttanut suurimman osan vaikutuksestaan yhteiskunnan kehitykseen. Ja se vaikutus on muuten ollut suurempi kuin Internetin tähän mennessä, sillä pesukone on mahdollistanut naisten laajamittaisen työssäkäynnin. Epäilemättä Internet tulee vaikuttamaan vielä merkittävästi elämäämme, sillä sille keksitään jatkuvasti uusia käyttötarkoituksia. Täten epäilen, että keinoälyrobottien laajamittainen mobilisointi yhteiskuntaan kestää vähintäänkin yhtä kauan, eli yli puoli vuosikymmentä. Siksi uskon, että yllä maalailemani skenaariot voivat olla arkipäivää aikaisintaan vuonna 2100, luultavasti vasta 2150 tai 2200.