Suomessa siirryttiin vuonna 2008 pois keskitetyistä tulopoliittisista kokonaisratkaisuista (TUPO) työmarkkinoilla, Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) vetäydyttyä neuvotteluista. Sen jälkeen epävakaus työmarkkinoilla on lisääntynyt, eikä lopputulos ole ollut tyydyttävä juuri millekään osapuolelle. Suomessa on perinteisesti ollut TUPO:n ansiosta hyvin yhteistyökykyiset ja keskitetysti koordinoidut työmarkkinat, mikä on edesauttanut kokonaisvaltaisten, useimpia osapuolia hyödyttävien ratkaisujen löytymistä. TUPO:t ovat myös vähentäneet yhteiskunnalle haitallisten työtaisteluiden tarvetta, sekä mahdollistaneet suhteellisen tasa-arvoisen palkkakehityksen, ja pitkäjänteisen yhteiskuntapoliittisen suunnittelun, jossa voidaan käsitellä työmarkkinapolitiikan lisäksi myös mm. talous- ja sosiaalipolitiikkaa pidemmällä aikavälillä.
TUPO:n puuttumisen riskinä on, että ammattiliittojen keskinäinen koordinaatio ja yhteistyö heikkenevät, mikä saattaa johtaa eräissä Keski- ja Etelä-Euroopan maissa vallitsevaan työmarkkinoiden ”insider-outsider” -ongelmaan, joissa merkittävistä eduista hyötyvät pitkään alalla olleet ”sisäpiirin” työtekijät, mutta uusien ”ulkopiirin” työntekijöiden tulo alalle muuttuu vaikeaksi yksittäisten järjestöjen ajaessa omien jäsentensä etuja muusta välittämättä. Tällä on taipumuksena lisätä työmarkkinoiden jähmeyttä ja siten työttömyyttä: erityisesti pitkäaikaistyöttömyyttä ja nuorisotyöttömyyttä. Ongelman johtuu siis pääasiassa koordinoimattoman sopimustoiminnan ulkoisvaikutuksista, jolloin kukin osapuoli pyrkii maksimoimaan oman ydinjäsenistönsä edut ajattelematta koko työväestön, tai kansantalouden etua. Lisäksi ilman keskitettyä ratkaisua palkkamaltista on vaikeampi päästä yhteisymmärrykseen ja näin ollen on riskinä, että inflaation kiihtyminen syö palkankorotuksilla saavutetun ostovoiman.
Kansainvälisissä vertailuissa on osoittautunut, että hyvin vahvat, mutta yhteistyökykyiset ja keskitetysti koordinoidut ammattiyhdistykset eivät juuri aiheuta ylimääräistä työttömyyttä ja luovat työmarkkinoille huomattavasti vähemmän joustamattomuutta kuin vahvat, mutta yhteistyökyvyttömät ja heikosti koordinoidut ammattiliitot. Lisäksi ne ovat tasa-arvoisempia työntekijöille, kuin jälkimmäiset. Ammattiliittojen olemassaolo on tärkeää palkansaajien kannalta, sillä muuten suuret työnantajat pystyisivät helposti polkemaan yksittäisiä palkansaajia ja ansaitsemaan ylisuurta voittoa. On kuitenkin myös tärkeää, ettei Suomessa pääse syntymään erottelua työvoiman sisäpiiriläisten ja ulkopiiriläisten välille. Näiden tavoitteiden ajamisessa tulopoliittiset kokonaisratkaisut ovat merkittävässä osassa luoden myös valtiolle ohjauskanavan työmarkkinoihin. EK:n ajama uusliberaali, vapailla markkinoilla määräytyvä, tulopolitiikka ei teoriassakaan toimi Pohjoismaisissa yhteiskunnissa, joissa ammatillinen järjestäytymisaste on joka tapauksessa korkea. Näin ollen EK:n ajama työmarkkinoiden joustavuus vain heikkenee, kun siirrytään pois keskitetyistä ratkaisuista. Käytännössä tämä tarkoittaa potentiaalisesti suurempaa työttömyyttä, suurempia eroja eri palkansaajaryhmien välillä, alhaisempaa kansantalouden kilpailukykyä ja inflaatiota.
Olisiko EK:nkin aika tajuta, että irtautumalla TUPO:sta se sahaa vain omaa jalkaansa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti