The biggest problem in Finland is monoculturalism

For a change, I write this post in English to make it understandable for non-Finnish speakers as well. I haven’t written anything in this blog for ages. After considering several topics, I finally realised what sums them all up: a striving for a monoculture. And I do not mean farming.

Racism, xenophobia, and “hate speech” have been present a lot in Finnish media lately. The discussion is highly polarised: some (me including) think Finland is too closed and xenophobic, and some undermine those problems, and talk about the negative consequences of immigration. These are actually two different discussions but in the end they all converge in one final battlefield – multiculturalism versus monoculturalism.

Finnish culture after the 2^nd World War has been extremely monoculturalist. It has tolerated very little variation in ways of living and being. This is not only the issues for people from different cultures, but also for some individuals from the white Lutheran Finnish majority, and for traditional minority cultures living in Finland. Historically Finland has had a great number of inhabitants coming from different cultures: Tatars, Roma, Jews, Germans, Russians, Swedes, Orthodox Karelians, Sami people, etc. Most of them are nowadays virtually undetectable because they have accepted the Finnish monoculture and its demands. Some, like the Sami and Roma, still try to maintain their original cultures. As a result, they face discrimination.

As I mentioned, it’s not only a problem for ethnic minorities. The classical monoculture in Finland has also traditionally been very intolerable against sexual minorities (resulting gay people to flee to Sweden during the Cold War). People are expected to live and behave in a very narrow manner. Even still today, men are expected to go to the army, study practical fields (not humanities or arts), get a job, have a short haircut and shave the beard (which, Gott sei Dank, is not an absolute norm anymore), dress normally and casually, get children, and work like a lunatic while they are young. Recommended hobbies are sports, hunting, and all kinds of gadgets. If you are into dancing or painting, or dress untypically, you’re a weirdo or a gay or both. Girls/women are expected to do well in school, have a long hair while young, not go to the army, get a spouse and a job, have children and take the biggest responsibility of them. Somehow I’ve got the feeling that (young) women enjoy a bit greater variety of acceptable lifestyles and individualism than men but I might be wrong because I’m young and a man.

Why has there been so strong strive for a monoculture? Historically it can be explained by the need for national unity after the dividing and tragic events of the civilian war, the following 2^nd World War, and also the insecure times in the Cold War. But: these events are history now. There simply isn’t anymore a political reason to narrow people’s ways of living.

Back to the immigration discussion. Many commentators in several newspaper websites and Internet forums say that immigrants can be accepted if they adopt the Finnish majority culture and live by its norms (listed above) like Tatars and Jews have done before. When very recently a young perfectly Finnish-speaking educated and employed Muslim woman explained about her experiences of racism in Helsingin Sanomat (http://www.hs.fi/elama/Solvaajien+taltuttaja/a1386144021457), many commentators stated she should dress like the majority in order to not face racism. Why should she change her dressing style just because it does not fit into the one image of the Finnish culture? There is simply an unintelligibly strong strive for a monoculture, and inability to accept that people combining aspects of several cultures and making individual choices might still be respectable and accepted citizens. We do not utilise the talents of people coming from different backgrounds. In a country with lack of medical doctors, why are African doctors re-educated as bus drivers? Why do we demand an industrial cleaner to be fluent in Finnish in order to be hired? Why are there still employers who discriminate civilian servicemen (men not having done the army) in hiring? Why is a man with a long hair and a beard, or a woman with short hair ineligible for a customer service job (let alone a man with dyed hair)? Ironically, the demand of total adaption actually effectively marginalises many immigrant groups, driving them away from the labour markets and civil society.

The times are changing but unfortunately very slowly. There is still no legal gay marriage. The effort to put all people into one mould is not only killing the creativity but makes the social atmosphere very tense and drives away a lot of talent. And it makes the life more miserable for all of us, not just minorities. Luckily the religion, thanks to our secular roots, has never been a very dominant factor. Unless you’re a Muslim, of course. The aim for a simple monoculture creates unnecessary xenophobia and prejudices of people wishing to live in a different way. There can still be rules and laws, and there needs to be, but could we please be a bit more relaxed and tolerant towards other people? Could we accept a bit more variety? Even though some people in anti-immigration forums believe so, it will not lead to Sharia Dictatorship (yet again a monoculture).

All these problems presented above and also the bulk of the current discussion about immigration boil down into this one little thing, the monoculture. The belief that there can only be one culture present in a society seems to stick hard among the Average Joe, be it Finnish immigrant-originated culture. But I say, there can be both and even more affecting a single individual in the same time. If we, the people in Finland, get rid of this incorrect and harmful belief that only one culture can prevail in a society at certain time, we can also get rid of most the racism and xenophobia present in our society. After that we can all treat each other as individuals with strengths and weaknesses and not just as mindless robots a certain monoculture.

Kun keinoäly mullistaa maailmantalouden

Kerronnallisessa fiktiossa on parin vuosikymmenen ajan käsitelty varsin kattavasti ajatusta omaan ajatteluun kykenevän keinoälyn luomisesta. Tätä tulevaisuudenutopiaa käsitelleistä teoksista vaikuttavimpia ovat olleet mm. teknologiademo Kara, elokuvat The Bicentennial Man, A.I. Artificial Intelligence ja The Matrix -trilogia muutamia mainitakseni. Oikeastaan aihetta on käsitelty jo 1900-luvun alussa venäläisessä kirjallisuudessa sekä mm. tŝekkiläisessä näytelmässä R.U.R. Vaikka aihe ei liene ajankohtainen vielä vuosikymmeniin (uskoakseni ei vielä omana elinaikanani) en näe mitään syytä sille, miksi keinotekoinen älykkyys ei tulisi ennen pitkään kehittymään ihmisen tasolle, ja kenties siitä ohikin.

Realistisesti ajatellen, mitä vaikutuksia keinoälyn luomisella olisi ihmisyhteiskunnalle ja maailmantaloudelle? Tämän kirjoituksen tarkoitus on pohtia taloustieteen valossa niitä mahdollisia tulevaisuusskenaarioita, joita keinoälyn tuoma mullistus ihmiskuntaan aiheuttaisi. Kuvitellaan, että ihmiskunta on kyennyt kehittämään koneen, joka kykenee vähintään yhtä suureen älylliseen kapasiteettiin kuin ihminen, sekä on fyysisesti tehokkaampi, eli tarvitsee vähemmän raaka-aineita tehtyä työtä kohti kuin ihminen. Kuvitellaan, että älykäs kone voisi kokonaan korvata ihmisen työntekijänä. Mitä seurauksia tästä olisi ihmisille ja yhteiskunnalle?

Lähdetään aivan aluksi liikkeelle taloustieteen suhtautumisesta teknologiseen kehitykseen. Teknologinen kehitys nähdään taloustieteessä yleisesti keinona tehostaa ihmisen tekemää työtä, joko itse tuotannon osalta tai sitten parempien lopputuotteiden tai -palveluiden osalta. Kehityksestä käytetäänkin usein mittaa tuotanto per efektiivinen työntekijä. Työntekijä siis nähdään tavallaan koneen käyttäjänä. Teknologisen kehitys ei itsessään katsota aiheuttavan työttömyyttä, jos talous kasvaa samaa tahtia teknologisen kehityksen kanssa (korvaa menetetyt työpaikat). Mutta entäs jos konetta käyttääkin toinen kone? Mikä sija silloin jää ihmistyöntekijälle? Miten käy työllisyyden?

Seuraava keskeinen teoria on niukkuuden periaate. Taloustiede lähtee ajatuksesta, jossa kuluttajien tarpeet ovat rajattomat, mutta resurssit rajalliset. Toisin kuin monet usein kuvittelevat, arvo ei muodostu markkinoilla hyödyllisyyden, vaan niukkuuden perusteella. Ne hyödykkeet ovat aina arvokkaimpia, joista on suurin pula. Se, miten niukkuus liittyy keinoälyn kehitykseen, on, ettei luovasta älykkäästä työstä vallitsisi enää niukkuutta. Tällöin työntekijä menettää niukkuuden suoman arvon omasta työstään. Jo teollistumisen yhteydessä olemme nähneet tämän tapahtuvan monille yksinkertaisille fyysisille työtehtäville. Entäs, jos sama kehitys tapahtuu kaikille ihmisen työtehtäville?

Kolmas aiheeseen liittyvä teoria on suhteellisen edun periaate. Sinällään lohdullinen teoria kertoo, että jokaisen henkilön ja jokaisen alueen kannattaa tuottaa jotain (siis tehdä työtä), vaikka joku toinen tekisikin saman työn tehokkaammin. Pointtina on, että jokaisen kannattaa keskittyä siihen, missä hänellä on suhteellinen etu: eli omiin vahvuusalueihinsa. Ei ole väliä, vaikka joku muu olisi kaikessa parempi, sillä hänenkin kannattaa keskittyä omaan suhteelliseen vahvuusalueeseensa.  Teoria pätee jopa silloin, jos vahvuusalueet ovat kummallakin samat (silloin katsotaan, kumman suhteellinen etu on voimakkaampi, ja toinen keskittyy heikompaan osaamisalueeseensa). Tilanne tasoitetaan lopulta kaupankäynnillä.

Eli ihmisten kannattaisi tällä logiikalla silti tehdä töitä, myös tasavertaisina ja itsenäisinä (oletus) toimivien keinoälyrobottien kauppakumppaneina. Toinen kysymys on kuitenkin se, mikäli olisi ihmisen palkka tällaisessa järjestelmässä. Markkinatalouden valitessa yritys valitsee aina sen tuotannontekijän, jolla kustannus-tuotto-suhde on paras (niukkuus). Nyt, mikäli nämä älykoneet pystyisivät tekemään ihmisen työn mitättömällä kustannuksella (energian hinta), täytyisi työllään elävien ihmisten tehdä työtä varsin mitättömällä palkalla. Talousteoria ei ota huomioon sitä, että ihmisillä on myös kiinteitä kustannuksia – jokaisen täytyy myös syödä ja juoda. Voi olla, että vapailla markkinoilla omistamattomat ihmiset eivät pystyisi kilpailemaan älykkäitä koneita vastaan edes hengissäpitimikseensä. Tästä nousevatkin keinoälytulevaisuuden suurimmat teemat: omistus ja valta.

Olettaen, että koneen älyllinen kapasiteetti kykenee kaikkeen samaan mihin ihminenkin, niin menettää ihmistyö arvonsa keinoälytaloudessa. Tästä pääsemme kuitenkin vielä laajempiin kysymyksiin. Millainen olisi se yhteiskunta, jossa kone voisi lähes kokonaan korvata ihmistyön? Ensimmäinen kysymys on toki se, mikä olisi ihmisten ja älykkäiden koneiden valtasuhde? Olisiko koneilla rajattomat tarpeet kuten ihmisillä ajatellaan olevan?

Kuten edellä totesin, vapaassa kilpailussa ihmistyö menettää arvonsa koneita vastaan. Mikäli kuitenkin vapaan tahdon omaavilla ja vapailla koneilla olisi tarpeita, voisivat he hinnoitella työnsä korkeammaksi, jolloin myös ihmistyölle olisi sijaa. Tämä johtaisi kuitenkin selkeään hierarkkiseen valta-asemaan yhteiskunnassa, jossa koneet ohittaisivat ihmiset. Ilman yhteiskunnan puuttumista asiaan, tulisi omistamattomista ihmisistä yhteiskunnan alinta kastia, mutta heille silti riittäisi töitä ja jonkinlainen elintaso älykoneiden palkkavaatimusten kasvaessa. Olisimme kuitenkin toisarvoisia älykoneisiin nähden. Tämä on yksi mahdollinen skenaario.

Mikäli koneilla ei olisi tarpeita, lienee luonnollista ajatella niiden palvelevan ihmisiä. Tämä lienee toinen uskottava skenaario. Jos tilanne olisi tämä, niin silloin voitaisiin sanoa koko markkinatalouden periaatteiden menevän päälaelleen. Ihmistyön arvo olisi mitätön ja käytännössä ainoastaan omistuksella olisi merkitystä. Vapaassa laissez-faire-taloudessa omistus olisi ainut tie elintason kartuttamiseen. Tällöin vaihtoehtoina ovat joko tuntemamme kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen romahdus tai äärimmäinen dystopia, jossa pieni määrä suuromistajia hallitsee konearmeijoineen tuotantoa ja luultavasti koko yhteiskuntaa. Omistamattomat ihmiset eläisivät äärimmäisessä köyhyydessä. Yllättäen Marxin teoriat saisivatkin aivan uutta lisäarvoa. 

Ainakaan itse en pidä tällaista tulevaisuutta kovin toivottavana. Työn arvon romahdus johtaisi väistämättä paineeseen antaa elintasoerojen kasvaa ja vallan ja omaisuuden kasaantua yhä harvempien käsiin. Se ei ole koskaan toivottava kehitys. Mahdollinen ratkaisu olisi jonkinlainen sosialistinen järjestelmä, jossa kukaan (ihminen) ei tekisi työtä. Ihmiset käyttäisivät aikansa viihteeseen ja kansalaisaktivismiin. Tällainen tulevaisuus voisi olla valoisa, mutta pelkään sen voivan johtaa voimakkaaseen passivoitumiseen ja elämänhalun puutteeseen. Osaisivatko ihmiset jättää kaiken työn koneille? Ehkä ihmiset tekisivät vapaaehtoistyötä? Zeitgeist-liike pyrkiikin juuri tällaiseen yhteiskuntaan, tosin hiukan etuajassa. Ehkä heidänkin aikansa vielä koittaa.

Kolmas skenaario on se, että koneilla on tarpeita ja vapaa tahto, mutta ne ovat alisteisia heidät omistaville ihmisille: siis orjia. Lopputulos olisi poliittisesti kimurantti, sillä se voisi oikeastaan johtaa mihin tahansa edellisistä skenaarioista. Jos julkisvalta ei tee mitään, seurauksena on omistavan luokan harvainvalta ja dystopia. Jos älykoneiden tuotos sosialisoidaan, voi lopputuloksena olla parhaimmillaan punavihreä utopia tai sitten passivoituminen ja elämän merkityksen katoaminen. Kolmas vaihtoehto on se, että koneorjat vapautetaan vapaiksi kansalaisiksi, jolloin oltaisiin ensimmäisessä skenaariossa ja entisistä orjista tulisi luultavasti ennen pitkää uusia herroja.

Voi kenties olla parempi, ettei täydellisen keinoälyn kehittämistä koskaan sallittaisi. Vaikka jokupa sen kuitenkin tekisi, vaikka salaa. Ongelma on kuitenkin siinä, miten määritellä täydellinen keinoäly. On luultavaa, että hieman lyhyemmällä aikavälillä mikään edellisistä skenaarioista ei toteudu sellaisenaan, vaan kehityksessä voi olla piirteitä kaikista. Ei mikään prosessi tapahdu kerralla, vaan pienin askelin. Eräät taloustieteilijät uskovatkin, että olemme hiljalleen siirtymässä aikaan ilman työtä. Emme välttämättä absoluuttisesti, mutta voi olla, että jossain kehitysvaiheessa kaikkien työssäkäynti ei ole enää järkevää. Kysyntää olisi vain erityisen lahjakkaille työntekijöille. Tällöin on myös vakavasti mietittävä sosiaalipolitiikan uutta merkitystä ja rakennetta, sekä laajemminkin yhteiskunnan työnjakoa.

Mitä mullistuksia ikinä tapahtuukin, olen onnellinen, että ne tuskin tapahtuvat omana elinaikanani.

PS. Ihmisillä on tapana liioitella teknologian vaikutuksia lyhyellä aikavälillä, mutta vähätellä pitkällä aikavälillä. Teknologianörteille Internet on jo wanha juttu, mutta todellisuudessa pesukonekin alkaa vasta hiljalleen olla saavuttanut suurimman osan vaikutuksestaan yhteiskunnan kehitykseen. Ja se vaikutus on muuten ollut suurempi kuin Internetin tähän mennessä, sillä pesukone on mahdollistanut naisten laajamittaisen työssäkäynnin. Epäilemättä Internet tulee vaikuttamaan vielä merkittävästi elämäämme, sillä sille keksitään jatkuvasti uusia käyttötarkoituksia. Täten epäilen, että keinoälyrobottien laajamittainen mobilisointi yhteiskuntaan kestää vähintäänkin yhtä kauan, eli yli puoli vuosikymmentä. Siksi uskon, että yllä maalailemani skenaariot voivat olla arkipäivää aikaisintaan vuonna 2100, luultavasti vasta 2150 tai 2200.

Mietteitä vaalituloksesta ja hallitusneuvotteluista

Ei liene tarvetta erikseen kertoa, mitä mieltä olen Persujen "jytkystä". Kun ensijärkytys on ohi, pitää kuitenkin katsoa asiaa objektiiviselta kantilta. Ottamatta kantaa persujen ohjelmaan ja arvoihin, on toki hyvä asia, että uudetkin äänestäjät ovat saaneet äänensä kuuluviin. Demokratian tila Suomessa on nyt selvästi vahvempi kuin vuosikausiin. Seuraava hallitus ja vaalikausi kuitenkin näyttävät, jatkuuko äänestysvilkkaus korkeana vai painuvatko perussuomalaisten äänestäjät takaisin talviunille pettyneinä politiikan realiteetteihin.

Nyt on kuitenkin käynnissä hallitusneuvottelut, joissa pyritään ensisijaisesti muodostamaan enemmistöhallitus kolmen suurimman puolueen: Kokoomuksen, SDP:n ja ja Perussuomalaisten välille. Olen toki tyytyväinen SDP:n menestyksestä, sekä osallistumisesta hallitusneuvotteluihin, mutta tässä piilee kuitenkin suurin vaara demokratian kannalta - kansa antoi protestiäänensä nimenomaan Suomessa harjoitettua konsensuspolitiikkaa vastaan. Koettiin, että mikään ei muutu perinteisten suurten puolueiden ollessa vallassa. Siinä oli myös totuuden siemen, sillä suomalainen poliittinen kulttuuri on ollut selkeästi konsensushakuisempaa kuin esim. rakkaassa länsinaapurissamme. Tämä johtuu pitkälti poliittisesta tasapainottelusta kolmen suuren puolueen välillä, mikä on estänyt blokkien syntymisen, mutta se on myös osittain kylmän sodan perintöä. Konsensuskulttuurista kertoo esim. se, että Keskusta välittömästi vaalitappion jälkeen ilmoittaa jäävänsä oppositioon. Kuitenkin nykyinen poliittinen tilanne on sellainen, että Suomessa ei yksinkertaisesti ole mahdollista muodostaa aatteellisesti ja ohjelmallisesti edes suurin piirtein yhtenäistä hallitusta ilman Keskustaa. Se on sula poliittinen mahdollisuus.

Nyt näiden konsensuspolitiikan protestien jälkeen Suomeen ollaan rakentamassa hallitusta, jonka kolme napaa eivät voisi olla juuri kauempana toisistaan. Hallitus ei olisi yhtenäinen vasemmisto-oikeisto, eikä konservatiivi-liberaaliakselilla. Tällaisella hallituksella ei ole edellytyksiä viedä Suomea oikein mihinkään suuntaan, mikä voi toisaalta olla nykyisessä poliittisessa tilanteessa ihan positiivista. Se ei kuitenkaan edistä sitä demokratian henkeä, mikä on alkanut vaalien jälkeen orastaa. Erityisesti kritisoin Keskustan ratkaisua jättäytyä automaattisesti oppositioon, vaikka puolueella on edelleen merkittävä määrä kansanedustajapaikkoja. Jos lähdetään miettimään potentiaalisia poliittisesti järkeviä enemmistöhallituksia, niihin sisältyy kaikkiin Keskusta: oikeistokonservatiivihallitus Kok-Kesk-Pers-KD, vasemmistoliberaalihallitus SDP-Kesk-Vihr-Vas-RKP, vasemmistokonservatiivi: SDP-Pers-Kesk-KD ja sateenkaariliberaalihallitus Kok-Kesk-SDP-Vihr. Mistä lähtien kannatuksen pieneneminen on merkinnyt demokratiassa oppositiokautta? Eikös demokratiassa päätösten tulisi mennä enemmistön tahdon mukaan, eikä sen mukaan, minkä näkökannan kannatus on kasvanut tai vähentynyt? Tämä on juuri se perimmäinen ongelma suomalaisessa konsensuspolitiikassa: ei uskalleta ryhmittäytyä selkeästi poliittisten arvojen mukaan, vaan ajatellaan politiikkaa jonkinlaisena eturyhmien kädenvääntönä. Kokoomuksen, SDP:n ja Perussuomalaisten sekasikiöhallituksella enemmistön tahto ei pääse toteutumaan millään akselilla.

On toki huomioitava, ettei nykyisessä tilanteessa mikään hallituskokoonpano olisi erityisen yhtenäinen. Kysymys Kreikan ja Portugalin tukipaketeistä repii melkein minkä tahansa hallituskokoonpanon yhtenäisyyttä. Olisi kuitenkin pitkän aikavälin politiikan uskottavuuden kannalta tervettä, että puolueet edes pyrkisivät muodostamaan hallituksia poliittisten jakolinjojen mukaan, eikä kannatuslukujen pienten muutosten mukaan. Käytännössä Keskustan (ja nyttemmin persujen) suuri kannatus tekee Suomessa Ruotsin ja Saksan kaltaisen kahteen blokkiin perustuvan politiikan mahdottomaksi. Siitäkin huolimatta tulisi pyrkiä sellaisiin hallituskokoonpanoihin, joissa on edes jotain poliittista järkeä.

***

Itse toivon, että seuraavissa vaaleissa Perussuomalaiset äänestettäisiin takaisin talviunille. Toivottavasti tällä kertaa myös vapaamieliset nukkuvat äänestäjät viitsisivät vaivautua antamaan äänestä nurkkapatriotismiä ja ahdasmielisyyttä vastaan. Perussuomalaisten ajamassa maailmassa ulkomaalaistaustaisilla ei olisi kansalaisoikeuksia, päätöksiä tehdään tunnepohjalta, Suomi eristäytyy muusta maailmasta ja perusoikeuksia määritellään seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Tämä kaikki sotii omaksumiani oikeusvaltioperiaatteita vastaan, eikä siten ole hyväksyttävää. Joten eiköhän, toverit, äänestetä Perussuomalaiset ensi vaaleissa oppositioon!

Suoran demokratian autuudesta

Sveitsin äärinationalistinen populistipuolue SVP on päässyt jälleen otsikoihin. Vaikka kyse olikin tällä kertaa melko harmittomasta asiasta, ulkomaalaisten rikollisten karkoituksesta, haluan kuitenkin muistuttaa muista SVP:n taannoisista tempauksista ja Sveitsin demokratiakäytänteistä. Sveitsissähän on käytössä ns. suora demokratia, jossa merkittävä osa päätöksistä tehdään kansanäänestyksillä. Sveitsissä kuka tahansa voi vaatia jostain asiasta sitovaa kansanäänestystä, kunhan saa riittivästi nimiä taakseen. Siinä on toki puolensa, muttei se ole mikään itseisarvo, kuten SVP:n tapauksesta näemme.

SVP on saanut kansanäänestyksessä läpi mm. esityksen, jossa kielletään minareettien rakentaminen Sveitsiin. Hulluinta tässä on se, ettei päätös perustunut edes meluhaittoihin, sillä kuulutukset oli kielletty jo ajat sitten. Päätös oli siis puhtaasti uskonnonvapauden rajoittamista tai kuten he sanoivat "symbolinen päätös". Se oli ristiriidassa monien kansainvälisten sopimusten kanssa, mutta kansanäänestys käveli niitten yli. Demokratiaa siis käytettiin vähemmistöjen sortamiseen retoristen pelottelutaktiikoiden avulla. Ihmiset äänestävät helposti tunnekuohujen vallassa ja usein tuloskin on sen mukainen.

SVP:n esimerkki tiivistää hyvin suoran demokratian ongelman: se mahdollistaa älyttömien esitysten läpimenon ja ylikorostaa populistisesta retoriikaa politiikassa. Kuvaavaa on se, että SVP on Sveitsin suurin puolue. Suora demokratia vaatisi toimiakseen sen, että ihmiset suhtautuisivat politiikkaan oikeasti vakavasti, eivätkä äänestäisi mainosten ja palopuheiden johdattamina, vaan ottaisivat asioista oikeasti selvää. Käytännössä jokainen voi arvata, että se on liikaa odotettu. Edustuksellisessa demokratiassa populismi ei olen niin paha ongelma, sillä jokainen kansanedustaja tulee väistämättä perehtyneeksi kysymyksiin ja pitkän aikavälin poliittisessa työskentelyssä ryhmien kannat eivät varmasti jää salaisuudeksi. On paljon helpompi tietää n. 10 puolueen arvot ja asenteet kuin perehtyä erikseen jokaiseen käsiteltävään kysymykseen.

Lopuksi haluan myös ottaa kantaa kansanäänestysten vaikutukseen käytännössä. Olen usein huomannut, että monet uudistusmieliset liberaalit haluaisivat suorempaa demokratiaa ajaakseen tärkeinä pitämiään asioita. Kuitenkin tutkitusti poliittinen eliitti on huomattavasti liberaalimpaa ja suvaitsevampaa kuin tavallinen kansa keskimäärin. Tämän huomaa pelkästään lukemalla sanomalehtien verkkosivujen keskusteluketjuja. Suora demokratia hyödyttää siis eniten muutosvastaisia konservatiivejä. En edes tohdi ajatella, mitä kävisi esim. siviilipalvelukselle, kehitysavulle ja pakolaisten asemalle, jos Suomessa olisi käytössä Sveitsin kaltainen suora demokratia.