Pankkiunioni eurokriisin ratkaisuna?

Ekonomisti Sixten Korkman otti Suomen kuvalehden kolumnissaan (20.7.2012) kantaa EU:n laajuisen pankkiunionin puolesta. Mielestäni ajatus on pitkän aikavälin kehitystä ajatellen yksi järkevimmistä viime aikoina esitetyistä. Erityisen positiivista Korkmanin mallissa on se, ettei se vaatisi eurobondeja, eli valtion velkakirjojen yhteisvastuuta. Pitkällä aikavälillä pankkiunioni voisi toimia ainakin osaratkaisuna euroalueen rakenteellisiin ongelmiin.

Pankkiunionin ydin on ajatus katkaista pankkien ja valtioiden välinen napanuora ja luoda tämä uusi sidos pankkien ja EU:n välille. Tällöin yksittäisten jäsenmaiden fiskaalipolitiikka ja pankkien kestokyky ei olisi niin voimakkaasti sidoksissa keskenään. Vaikka yksittäisiin jäsenvaltioihin ilmaantuisi ongelmia, säteilisivät ne ongelmat muihin euromaihin vain viennin kautta, eivät pankkikriisin muodossa. Samainen malli on käytössä tällä hetkellä Yhdysvalloista, jossa pankit ovat sidoksissa liittovaltioon. Olisi loogista, kun EU:lla kerran on jo oma keskuspankki, että koko euroalueen pankkijärjestelmää valvottaisiin keskitetysti Frankfurtista. Silloin olisi myös käytännössä mahdollista noudattaa EU:n no-bail-out-lauseketta (joka siis kieltää muiden jäsenvaltioiden tukemisen) ilman välitöntä pelkoa kriisin leviämisestä. Mahdolliset tukitoimenpiteet voitaisiin sitten kohdistaa vaikka työllistämisrahastoihin.

Tällaisessa järjestelmässä ei pankkikriisinkään aikaan olisi tarvetta eurobondeihin tai muihin valtionvelan yhteisvastuisiin. Eurobondien ongelmana olisi nimittäin (Suomen lisääntyvien lainakulujen lisäksi) se, etteivät ne kannustaisi hoitamaan rakenteita kuntoon. Moral Hazard, jossa ajateltaisiin, että kyllä ne muut hoitaa, olisi liian houkutteleva. Jotta eurobondit voisivat olla toimiva ratkaisu, tulisi EU:ssa ensin harjoittaa keskitetysti koordinoitua makrotalouspolitiikkaa (pitäen sisällään mm. finanssi- , raha- ja työllisyyspolitiikan). Se olisi kuitenkin hurja harppaus liittovaltion suuntaan, vaatisi mahdollisesti myös esim. verotus- ja sosiaaliturvakäytänteiden yhtenäistämistä. Pankkiunioni voisi mahdollistaa rakenteiden korjaamisen ilman valtavia vallansiirtoja EU:lle. En näe sillä Suomen kannalta mitään olennaista haittaa, että pankkejamme valvoisi Suomen pankin sijaan EKP. Yhtenäiset käytännöt lieventäisivät taloudellisia shokkeja ja ehkäisisivät uusien kriisien syntymistä. Uskon myös, että olisi varsin realistista odottaa saksalaisella periaatteella toimivalta EKP:lta suhteellisen tiukkaa, jopa suomalaista, pankkivalvontaa.

Tällaisen järjestelmän pystyyn laittaminen tuskin tapahtuu yhdessä yössä. Siten voi olla, että pankkiunioni onkin ajankohtainen vasta, kun mietitään miten EU:ssa voitaisiin ehkäistä tulevia kriisejä. Ensin pitäisi jotenkin selvitä tästä nykyisestä.

Euroopan pyhä integraatio ja pankkikriisi

Elämme todellakin mielenkiintoisia aikoja. Pankkien luottamuskriisistä liikkeelle lähtenyt lama on ajanut Kreikan selvitystilaan ja nyt Irlannista kuulunut samanlaisia kaikuja. EU-maat ovat luvanneet tukensa sekä Kreikalle, että Irlannille. Irlanti on luvannut sitoutua tiukkaan säästökuuriin ja laittaa taloutensa kuntoon. Irlanti kuitenkin tarvitsee tukea pelastaakseen selvitystilaan joutuneet pankkinsa ja siihen EU-maat ovat luvanneet tukensa.

Lähtökohtaisesti kannatan pankkien tukemista kriisitilanteissa. Mikäli pankkijärjestelmä jossain maassa kaatuu, niin silloin romahtaa myös muu talous ja monet ihmiset menettävät sekä työpaikkansa että säästönsä. EU:lle tämä on kuitenkin selvä koetinkivi. EU ei halua minkään jäsenvaltionsa talouden romahtavan, sillä muuten negatiivinen shokki leviäisi väistämättä kaikkiin EU-maihin. EU ei kuitenkaan voi loputtomasti tukea heikosti talouttaan hoitaneita valtioita. Mikäli sijoittajien epäluottamus saa aikaan romahduksen myöskin heikossa jamassa olevassa Espanjassa, on koko EU:n olemassaolo uhattuna. Espanja on liian suuri talous ulkopuolisten pelastettavaksi.

Järjestely aiheuttaa myös muita ongelmia. On riskinä, että sijoittajat tuudittautuvat jatkossa uskoon, että taloudellisen romahduksen tilanteessa he saavat joka talouksessa rahansa takaisin valtioiden tukina, oli riski mikä hyvänsä. Siksi nykyisen kriisin jälkeen onkin EU:ssa vakavasti pohdittava, mikä sen rooli on rahoitusmarkkinoilla ja mikä on EU:n tulevaisuus ylipäänsä. Mikäli EU aikoo jatkaa tukipolitiikaansa, on sen kyettävä luomaan pankeille uusia EU:n laajuisia vakavaraisuusvaateita ja tiukennettava stressitestejä. Lisäksi EU:n on tiukennettava kasvu- ja vakaussopimuksensa valvontaa. Tällä hetkellä ns. "PIIGS-maat", eli Portugali, Italia, Irlanti, Kreikka ja Espanja ovat hoitaneet talouttaan leväperäisesti, vääristelleet talouslukemiaan ja velkaantuneet kasvukaudesta huolimatta. Epäilemättä ongelmat ovat syvällä hallinnossa ja yhteiskunnallisissa rakenteissa, mutta mikäli nämä valtiot eivät hoida talouttaan, joutuvat erityisesti muut euroalueen maat maksumiehiksi euron arvon vääristymisen myötä. Euroon siirtyessä suurin riski olivat mahdolliset "epäsymmetriset shokit", joissa erisuuntainen talouskehitys eri euromaissa johtaa tilanteeseen, jossa euron arvo ei heijastakkaan euromaiden taloudellista tilannetta. Toistaiseksi kyseisiltä shokeilta on vältytty, mutta mikäli PIIGS-maat eivät saa talouttaan kuntoon, on todennäköistä, että euron arvo tulee vääristymään. Tämä taas johtaa siihen, että euron arvo ei jousta taloussuhdanteiden mukaan, mikä hankaloittaa mm. ulkomaankauppaa ja vaikeuttaa toipumista taloudellisista taantumista. Tämä ei olisi pitkällä aikavälillä kenenkään etu.

Taloustieteen tuoreimman nobelistin ja uuskeynesiläisen koulukunnan edustajan Paul Krugmanin mukaan euroalue ei välttämättä ole optimaalinen valuutta-alue euromaiden talouksien erilaisten rakenteen vuoksi. Nykyisestä kriisistä toipuminen näyttää, onnistuuko EU ja euroalue säilyttämään vakautensa vai joudutaan rakenteita purkamaan perin pohjin. Varmaa on joka tapauksessa se, ettei EU voi jatkaa samaa menoaan talouden käännyttyä nousuun muuttamatta suhtautumistaan pankkisääntelyyn ja PIIGS-maiden jatkuvaan velkaantumiseen. EU:n on vihdoin ryhdyttävä valvomaan kasvu- ja vakaussopimuksen noudattamista.