Markkinatalouden paradokseja osa I: naisten syrjintä työmarkkinoilla

Kuuluisan sloganin mukaan naisen euro on 80 senttiä. Tilastollisesti tästä puuttuvasta 20 sentistä noin 15 senttiä voidaan selittää erilaisella sijoittumisella työmarkkinoilla: naisia työskentelee syystä tai toisesta miehiä enemmän matalapalkka-aloilla, sekä matalammin palkatuissa työtehtävissä. Loput 5 senttiä lasketaan ”puhtaaseen sukupuolisyrjintään”.

Sukupuolisyrjintää työmarkkinoilla on selitetty erilaisilla syillä, kuten kulttuurisilla, asenteellisilla ja historiallisilla tekijöillä. Itse olen kuitenkin positivistina taipuvainen uskomaan, että lopulta syrjintä selittyy lastenhoidon panostuksella. Suomessa naiset pitävät ylivoimaisesti suurimman osan perhevapaista ja ottavat suurimman vastuun lastenhoidosta. Työnantajan silmissä nuoren naisen palkkaus on riski, sillä äitiyden ajalle kohdistuu, työnantajan suorien kustannusten lisäksi, epäsuoria kustannuksia mm. sijaisten palkkauksesta ja alhaisemmasta sitoutumisesta työelämään.

Sitten se markkinatalouden paradoksi:

Markkinauskovaisimmat argumentoivat, ettei perheiden sisäiseen työnjakoon lastenhoidon osalta saa puuttua, koska perhe itse tietää mikä heille itselleen on parasta. Naisella on, keskimäärin miestään pienipalkkaisempana, suurempi kannustin keskittyä kotityöhön, sillä näin perheen kokonaistulot kärsivät vähiten. Tehokasta työnjakoa, vai mitä?

Tästä vallitsevasta status quo –tilanteesta seuraa kuitenkin pysyvä työmarkkinoiden rakenne, jossa naiset pienipalkkaisina keskittyvät kotityöhön. Tästä seuraa, että työnantajat suosivat työhönotossa miehiä lastenhoidon piilokustannusten takia. Työsyrjinnän seurauksena naisten palkkataso taas jää miehiä jälkeen, josta seuraa, että naisten kannattaa keskittyä kodinhoitoon. Kehä pyörii ikuisesti.

Näin on vapailla markkinoilla luotu itseään toteuttava profetia, jossa sukupuolisyrjintä ruokkii itse itseään. Huomionarvoista on, ettei kyse ole pelkästään keskimääräisestä tasa-arvosta, nk. ”tasapäistämisestä”. Kyseessä on myös hyökkäys henkilökohtaista mahdollisuuksien tasa-arvoa vastaan sillä nuori nainen, jolla ei ole aikomustakaan koskaan perustaa perhettä, joutuu silti tilastollisen syrjinnän kohteeksi. Ainut keino murtaa tämä kehä on asettaa ulkopuolisia rajoituksia, jotka katkaisevat kierteen. Sukupuolten välinen työsyrjintä ei lopu, ennen kuin lastenhoito on tasa-arvoistettu. Islannissa on otettu iso harppaus tähän suuntaan asettamalla kolmannes perhevapaista pelkästään isien käytettäväksi. Tämän seurauksena islantilaiset isät pitävät moninkertaisesti perhevapaita suomalaisiin isiin verrattuna, ja lastenhoito on muutenkin tasa-arvoisempaa. Työnantajalle ei synny niin helposti kiusausta suosia miestyönhakijaa.

Esimerkki osoittaa loistavasti, kuinka absoluuttinen vapaus ja mahdollisuuksien tasa-arvo ovat ristiriidassa keskenään. Täytyy valita, suosiiko positiivista vai negatiivista vapautta. Negatiivisessa vapaudessa mihinkään ei saa puuttua, mutta positiivisessa vapauskäsityksessä mahdollisuuksien tasa-arvo on asetettavissa tarvittaessa ylhäältä käsin, vaikka se loukkaisikin jonkun henkilökohtaisia vapauksia.

Kannatta huomioida myös se, että kotityön tasa-arvoistuessa saattaa myös miesten ja naisten sijoittuminen työelämän eri sektoreille tasa-arvoistua. Tällä hetkellä monet tulevat äidit varmasti miettivät myös työpaikkaa siltä kantilta, mikä parhaiten mahdollistaa lastenhoidon. Sillä on vaikutusta sijoittautumiseen – ja sitä kautta palkkaukseen.